Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) yhtyy suomalaisen enemmistön näkemykseen siitä, että nykymuotoiset sosiaalituet passivoivat ihmisiä. Tulos kävi ilmi Ylen Pirstoutunut Suomi -kyselyssä.
Risikko sanoo, että ihminen saattaa passivoitua herkästi, vaikkei niin kaikille käykään.
– Jos ihmiselle sattuu paljon elämässä muutoksia ja tulee epäonnistumisia ja työttömyyttä, ehkä sairauttakin siihen, niin on vaarana, että jos kasautuu epäonnistumiset ja vastoinkäymiset, niin kyllä siinä vaara sitten on siihen, että passivoituu, hän sanoo.
Hallitus päätti syksyllä rakenneuudistuspaketin yhteydessä käynnistää osallistavan sosiaaliturvan ohjelman. Työryhmän on tarkoitus pohtia kevään aikana, mitä pitäisi tehdä, jotteivät ihmiset passivoituisi. Risikon mukaan tarkoitus on puuttua ainakin siihen, että ihmisiä osallistettaisiin ja aktivoitaisiin nykyistä aiemmin ja nykyistä enemmän. Hänen mielestään asia on monella tasolla tärkeä.
– Se kostautuu sitten monesti tällainen passivoituminen syrjäytymisenä. Ja se on inhimillinen tragedia, mutta se on myöskin kustannuksia tuottava, hän sanoo.
Keskustan Saarikko: Asiasta pitää keskustella
Oppositiopuolue keskusta pitää siirtymistä osallistavampaan sosiaaliturvaan suurena periaatteellisena muutoksena, josta pitäisi käydä laajaa keskustelua.
Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko kaipaa konkretiaa tulevan uudistuksen sisällöstä ja tietoa siitä, onko koko hallitus edes yksimielinen siitä. Hän sanoo, että toistaiseksi kirjaus on ympäripyöreä ja vailla sisältöä.
– Mitä se tarkoittaisi esimerkiksi suhteessa palkkatyöhön? Mitä se tarkoittaisi suhteessa niihin ihmisiin, joilla ei vaikkapa terveydentilansa vuoksi ole mahdollista tehdä työtä? Saarikko kysyy.
Myös keskusta haluaa eroon tilanteista, joissa työnteko ei ole kannattavaa.
– Ymmärrämme ihmisten huolen tästä. On kuitenkin muistettava, että keskuudessamme on paljon sellaisia ihmisiä, joille työnteko ei syystä tai toisesta ole mahdollista, Saarikko sanoo.