Jarkko Niemisen avauskierroksen vastustaja Australian avoimissa on 28-vuotias israelilainen Dudi Sela.
Pienikokoinen 175-senttinen israelilainen on sitkeä taistelija. Sela ei ole vastustajana missään nimessä helppo, mutta moniin Niemisen viime vuosien Grand Slam –arvontoihin verrattuna onni oli nyt parempi.
Sela on tällä hetkellä maailmanlistalla sijalla 67, mutta on ollut parhaimmillaan 29:s vuonna 2009. Israelilainen ei ole voittanut yhtään ATP-turnausta. Finaalipaikkoja on yksi, Pekingistä 2008.
Grand Slam –turnauksissa hänen paras saavutuksensa on 4. kierros Wimbledonissa 2009. Samana vuonna Sela oli Australiassa 3. kierroksella, mutta sen jälkeen tie Melbournessa on pysähtynyt joka kerta ensimmäiseen kierrokseen.
Maailmanlistalla tällä hetkellä sijalla 39 oleva Nieminen on kohdannut Selan aiemmin kolmesti. Suomen tennisykkönen voitti Selan vuonna 2010 Memphisissä sekä 2012 Helsingissä Talin ATP-haastajaturnauksessa. Selan ainoa voitti Niemisestä on Delray Beachin turnauksesta vuodelta 2012.
Jos Nieminen selvittää Selan, hän kohtaa toisella kierrokella joko 15:nneksi sijoitetun italialaisen Fabio Fogninin tai venäläisen Alex Bogomolov juniorin. Mielenkiintoista tennistä pelaava Fognini pelasi viime vuonna loistavan kauden ja nosti itsensä maailmanlistalla 20 parhaan joukkoon.
Nieminen on usein aloittanut vuoden Australiassa erinomaisesti. Tänä vuonna kauden kaksi ensimmäistä viikkoa eivät sujuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Brisbanen toisen kierroksen tappiossa Roger Federerille ei ole mitään hävettävää, mutta Sydneyn avauskierroksen tappio Blaz Kavcicille meni pettymysten sarakkeeseen.