Israelin entinen pääministeri Ariel Sharon on kuollut.
Sharon oli koomassa vuodesta 2006 lähtien saatuaan aivoverenvuodon. Sharonia hoitaneen Sheban sairaalan mukaan Sharonin tila oli heikentynyt viime päivinä kriittisesti. Sairaalan mukaan Sharon kuoli lauantaina iltapäivällä.
Sharon oli 85-vuotias.
Sharon palveli pitkään Israelin armeijassa ja yleni sen riveissä kenraaliksi. Hän osallistui Israelin itsenäisyyssotaan vuonna 1948 jalkaväkikomppanian komentajana.
Hän nousi Israelin pääministeriksi oikeistolaisen Likud-puolueen jäsenenä vuonna 2001 pidetyissä vaaleissa.
Sharon oli naimisissa kahdesti. Hänen ensimmäinen vaimonsa kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1962, ja liitosta syntynyt poika sai surmansa viisi vuotta myöhemmin leikkiessään kaverinsa kanssa kiväärillä.
Vuonna 1963 Sharon avioitui ensimmäisen vaimonsa sisaren kanssa. Tämä menehtyi syöpään vuonna 2000. He saivat kaksi lasta.
Sharon oli kiistelty ja etenkin arabien keskuudessa arvosteltu henkilö. Samalla hän sai osakseen arvostusta taitavana poliittisena ja sotilaallisena johtajana. Hänestä kirjan kirjoittanut toimittaja Uzi Benziman kutsui häntä viimeiseksi todelliseksi johtajaksi.
- Sharonin perintö oli välittää israelilaisille viesti, että kaikista kiistellyistä alueista kiinni pitäminen ei kestäisi, Benziman sanoi.
Sharonin hautajaisjärjestelyt ovat alkaneet. Israelin on kerrottu järjestävän hänelle valtiolliset hautajaiset.