Hämeenlinnan Tuuloksessa sijaitseva pitkänomainen Suolijärvi on saanut paljon huomiota osakseen ainutlaatuisten luontokuvien ansiosta. Kuvat otti järven rannalla jo 55 vuotta asunut Vesa Kaloinen.
Kaloinen oli viime keskiviikkona, tammikuun 8. päivänä lämmittämässä rantasaunaa, kun hän havaitsi kello 13-14 välillä merkillistä valkoista järviveden seassa.
Kaloinen otti soutuveneensä ja lähti katsomaan ilmiötä tarkemmin. Veden seassa oleva valkoinen näytti äkkiseltään pumpulilta tai nauhaspagetilta.
Se oli ihan lumen näköistä. Kauhasin sitä käsiini ja tein siitä lumipalloja, joita heittelin.
Vesa Kaloinen
– Järvessä oli valkoisia lauttoja, jotka olivat muutaman kymmenen metriä suuntaansa. Se oli ihan lumen näköistä. Kauhasin sitä käsiini ja tein siitä lumipalloja, joita heittelin, kertoo Vesa Kaloinen Ylelle.
Mukana olleella kännykällään mies nappasi neljä kuvaa.
Kaloinen arvelee, että Suolijärven vesi olisi ollut 0-asteista tai ehkä vähän allekin. Veteen satanut lumi olisi sitten tuulen ja veden liikkeen takia saanut kummallisen muodon, ennen kuin suli pois.
Seuraavana aamuna järvessä ei ollut luonnonilmiöstä jälkeäkään.
"Hyydettä se on"
Ylen meteorologi Matti Huutonen on myös hämmästellyt kuvia.
– En ole tuollaiseen aikaisemmin törmännyt. En osaa sitä selittää, mutta jotenkin sen täytyy liittyä veden ja ilman lämpötilaan. Ne ovat luoneet juuri oikeanlaiset olosuhteet ilmiölle.
Hydrologi Johanna Korhonen Suomen ympäristökeskuksesta on myös osin ymmällään.
– Hyydettä se on, mutta sen tarkemmin en osaa selittää.
Sanakirjan mukaan hyyde on virtaavaan veteen muodostuvan jään tyyppi, lumisohjo, jääsohjo, hyhmä, loska, sohjo.
Asiasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Keski-Häme Facebook-sivullaan.