Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Vaasalaisfanit riehuivat Kouvolan jäähallissa - Jääkiekkoliiton mukaan erittäin harvinaista

Lauantaina Kouvolan KooKoon ja Vaasan Sportin välisen ottelun loppupuolella vaasalaisfanit muun muassa rikkoivat jäähallin penkkejä. Kyse on Ultras 06-porukasta, joka on aiemminkin aiheuttanut Kouvolassa ongelmia. Jääkiekkoliiton kilpailupäällikön mukaan Mestiksessä tällaista tapahtuu äärimmäisen harvoin.

Jääkiekkoluistimet ja jääkiekko
Kuva: Mika Kanerva / Yle
Maija Tuunila
Avaa Yle-sovelluksessa

Lauantaina Kouvolassa pelattiin Mestisottelu Kouvolan KooKoo – Vaasan Sport, jonka loppupuolella osa vaasalaisfaneista aiheutti katsomossa häiriötä. Kyse on Ultras 06-ryhmästä, joka on aiemminkin aiheuttanut ongelmia muun muassa juuri Kouvolassa. Katsojien mukaan fanit ainakin häiritsivät cheerleadereita.

KooKoon toiminnanjohtaja Sakari Välimaa myöntää, että häiriötä oli. Fanit muun muassa rikkoivat kaksi katsomon tuolia.

- Siinä vaiheessa, kun peli ratkesi meille, niin heillä meni niin sanotusti orava muuntajaan ja joukossa tyhmyys tiivistyy. Siinä tuli muutama ylilyönti. Jonkunlaista tulilientä oli selvästi nautittu matkalla Vaasasta Kouvolaan.

Välimaan mukaan järjestysmiehet ja paikalla olleet poliisit hoitivat tilanteen erittäin hyvin eikä mitään vakavaa sattunut.

- Tiesimme jo aamulla, että Vaasasta on tulossa 35 ihmistä tästä ryhmästä, joten poliisilta oli hieno veto, että he olivat paikalla, toteaa Välimaa.

Hänen mukaan tällaiset välikohtaukset Mestiksessä ovat harvinaisia.

- Tiedän, että edellisen kerran Ultras 06-ryhmä aiheutti Kouvolassa ongelmia vuonna 2010.  Itse en vielä tuolloin ollut seurassa töissä, mutta sen jälkeen kun olen täällä ollut, tällaista ei ole tapahtunut koskaan aiemmin.

KooKoon toiminnanjohtaja Sakari Välimaan mukaan Ultras 06 –ryhmän tapaisten porukoiden pitäminen pois katsomosta on hankalaa.

- Jos sitä linja-autolastillista ei päästäisi halliin, niin he jäisivät riehumaan parkkipaikalle. Heillä ei myöskään ole fanitunnuksia, joista heidät voisi tunnistaa ovella. Ja he voivat tulla yksittäin sisään eri ovista, jolloin heidän vahtiminen on haasteellista.

Välimaa haluaa korostaa, että kyse on yhdestä ryhmästä.

- Täytyy muistaa, että tämä on yksi porukka, joka välillä hakee tällaista huomiota. Tämä on todella marginaalinen juttu, mutta toki tällainen käytös pitää kitkeä heti pois.

- Ja pitää myös huomioida ettei tällä ryhmällä ole mitään tekemistä Vaasan Sportin Red Army -kannattajayhdistyksen kanssa. Se tekee hienoa työtä.

Jääkiekkoliiton Antila: Äärimmäisen harvinaista

Jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Antila on saanut raportin lauantaisesta tapahtumasta. Hänen mukaansa tällaista tapahtuu Mestiksessä todella harvoin.

- Tottakai ilmiö on huolestuttava, mutta tällaista tapahtuu äärimmäisen harvoin. Ei edes kerran kaudessa, kertoo Antila.

- Muutaman kerran näitä on viime vuosina ollut ja toki ne ovat aina liittyneet Vaasan Sportin vierasotteluihin syystä tai toisesta.

Antilan mukaan Mestiksessä on tarkat ohjeet seuroille siitä, miten organisoidut faniryhmät otetaan vastaan. Ennen ottelua faniryhmille kerrotaan pelisäännöt ja juomat ja asiattomat esineet otetaan pois.

- Tässä on onnistuttu varsin hyvin. Mutta aina on mahdollista, että peliin tulee ryhmiä, jotka eivät ilmoita tulostaan etukäteen. Suomessa ei ole vielä porttikieltolainsäädäntöä eli ei ole niin sanottua häirikkörekisteriä. Portilla on mahdotonta tietää, onko sisään pyrkivä katsoja aiheuttanut aiemmin häiriötä.

Antilan mukaan Mestiksessä annetaan sanktioita vain kotijoukkueelle, mikäli järjestelyissä on ollut puutteita.

- Ainakaan vielä me emme ole Mestiksessä joutuneet sanktioimaan vierasjoukkuetta siitä, että sen fanit aiheuttaisivat ongelmia. 

Antilan mukaan KooKoolle ei lauantaisesta tapauksesta ole tulossa sanktioita, koska raportin mukaan järjestelyt ja tapahtuman kulku hoidettiin moitteettomasti.

Vaasalaisfanien riehumisesta kertoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat.

Suosittelemme