Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Arsenalilla murskaava minuutti - takaisin sarjakärkeen

Arsenal tarvitsi vain minuutin kahden maalin tekoon Aston Villan vieraana. Joukkue nousi 2-1 voitollaan takaisin Valioliigan keulille.

Arsenalin Olivier Giroud tuulettaa maaliaan.
Arsenalin Olivier Giroud osui Aston Villan verkkoon. Kuva: EPA / David Jones
Juho Talja
Avaa Yle-sovelluksessa

Arsenal voitti Valioliigan maanantain ainoassa ottelussa Aston Villan vieraskentällä maalein 2-1. Voitollaan lontoolaiset nousivat takaisin sarjan kärkeen.

Ensimmäisen jakson ikävin tilanne nähtiin, kun Aston Villan Nathan Baker sai Arsenalin Serge Gnabryn tulisen vedon lähietäisyydeltä suoraan kasvoihinsa. Puolustaja taintui kentän pintaa ja sai huoltajilta hoitoa yli viiden minuutin ajan.

Baker kannettiin lopulta paareilla kentältä kotiyleisön osoittaessa tukensa seisaaltaan. Aston Villan Twitter-tilin mukaan puolustaja selvisi tilanteesta lievällä aivotärähdyksellä.

34. minuutilla alkoi tapahtua. Arsenalin Mesut Özil vapautti mainiolla pystysyötöllä Matthew Lowtonilta karanneen Nacho Monrealin, joka käänsi takaviistoon maalin edustalle. Paikalle sännännyt Jack Wilshere ohjasi pallon alakulmaan.

Arsenal iski toistamiseen, kun edellisestä oli kulunut vain minuutti. Aston Villan Fabian Delph menetti pallon Wilsherelle, joka keskitti nopeasti rangaistusalueelle edenneelle Olivier Giroudille. Ranskalainen otti pallon itsevarmasti haltuunsa puolustajien edestä ja sijoitti alakulmaan.

Toinen jakso vaikutti olevan Arsenalille helppo. Aston Villan ei tuntunut pystyvän uhkaamaan lontoolaisten johtoa.

Asetelma muuttui kuitenkin 76. minuutilla.

Aston Villan Leandro Bacuna taisteli pallosta raivokkaasti pakottaen Arsenal-pelaajan harhasyöttöön. Pallo ajautui Lowtonille, joka lähetti hyvän keskityksen takatolpalle. Christian Benteke syöksyi näyttäväsi pompanneeseen pallon ja puski sen alakulmaan.

Kavennuksen jälkeen Aston Villa sai uutta energiaa ja haki tasoitusta. Lähimmäs pääsi Benteke, jonka pusku suuntautui liiaksi päin Arsenal-vahti Wojciech Szczesnyä.

Arsenal välttyi toiselta takaiskulta ja otti tärkeän voiton.

Suosittelemme