Avasin työnantajani Itä-Suomen yliopiston verkkosivun jokin aika sitten. Huomioni kiinnittyi tiedeuutiseen, jonka otsikko oli: Motoriikaltaan huonommilla lapsilla on heikompi luku- ja laskutaito ensimmäisinä kouluvuosina. Tutkijat olivat saaneet selville selvän yhteyden lasten motorisia taitoja sekä lukutaitoa ja matemaattisia taitoja mittaavissa testeissä. Jos alakoululaiset pärjäsivät ketteryyttä, nopeutta ja käden hienomotoriikkaa mittaavissa testeissä, he suoriutuivat hyvin myös lukutaitoa ja matematiikkaa mittaavissa testeissä.
Miksi musiikinopettaja kiinnostuu tästä uutisesta? Siksi, että tutkimuksen tulokset heijastavat arkipäivän todellisuutta koulun musiikkitunneilla. Kun musiikinopettaja astuu alakoululaisten luokkaan, jossa on parikymmentä oppilasta ja tekee tunnin aluksi heidän kanssaan rytmisen lämmittelyharjoituksen, hän havaitsee luku- ja kirjoitustaidon kannalta merkityksellisiä asioita. Lämmittelyharjoituksessa oppilaiden tehtävänä on esimerkiksi jalkojen tömistäminen, siis tasajakoisesti yhteisessä sykkeessä marssiminen. Toinen harjoitus voisi olla käsien taputtaminen ensin polviin ja sitten yhteen, jälleen yhteisessä sykkeessä muiden kanssa. Seuraava harjoitus voisi olla vaikka sellainen, jossa ylitetään kehon keskiviiva ja harjoitellaan rumpusetin soittamista: oikea käsi taputtaa vasempaan reiteen kahdeksasosanuotteja ja vasen käsi oikeaan reiteen tahdin kakkosella ja nelosella. Jos tähän vielä lisätään oikean jalan polut ykköselle ja kolmoselle, onkin valmiina tasajakoinen beat-komppi, joka on aika monimutkainen ja harjaantumista edellyttävä liikesarja.
Mitä kokenut musiikinopettaja saa selville seuratessaan oppilaiden rytmismotorisia lämmittelyjä? Alakoululainen, joka moitteettomasti pysyy mukana edellä kuvatuissa harjoituksissa, on todennäköisesti myös edennyt lukemisen ja kirjoittamisen taidoissa hyvin. Jos sen sijaan marssimisen, taputtamisen ja rumpalin taitojen alueella on hankaluuksia, on luultavaa, että niin sanotut akateemiset taidotkin kaipaavat hiomista.
Nykyaikainen aivotutkimus on osoittanut, että musiikillinen toiminta tukee monipuolisesti ja laaja-alaisesti lapsen kognitiivista kehittymistä. Sekä musiikin kuuntelu että musiikin aktiivinen harrastaminen kuten soittaminen, laulaminen ja musiikkiliikunta, saa aikaan muutoksia aivoissa ja vaikuttaa myönteisesti lapsen elimistön säätelyjärjestelmiin. Musiikillisella toiminnalla on osoitettu olevan selviä liitännäisvaikutuksia niin äidinkielessä, vieraassa kielessä, matematiikassa, päättelytaidoissa ja motorisissa taidoissa.
Musiikki on koulun oppiaine, jota joskus kuulee pidettävän pelkkänä hauskana välipalana tärkeiden aineiden lomassa. Onneksi nyt näyttää siltä, että musiikillisen toiminnan merkitys koulussa ja muuallakin ymmärretään tärkeäksi lapsen kokonaiskasvun ja kehityksen kannalta.
Anna-Mari Lindeberg
Kirjoittaja on filosofian tohtori, joka toimii yliopistonlehtorina Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksella
_Kirjoitus on osa Yle Etelä-Savon Tiedon väärti -kolumnisarjaa. _