Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Virkkunen ei usko kuntien pakkoliitosaaltoon

Kuntaministeri Henna Virkkusen mukaan esitys valtioneuvoston mahdollisuudesta pakkoliittää kuntia ei riko Suomen perustuslakia.

Henna Virkkunen
Kuntaministeri Henna Virkkunen. Kuva: Yle
Tiina Hirsimäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen ei pidä todennäköisenä, että Suomessa nähtäisiin tulevaisuudessa kuntien pakkoliitoksia, jotka perustuvat valtioneuvoston mahdollisuuteen päättää yhdistämisistä kaupunkiseutuperustein.

Virkkusen mukaan tavoitteena on yhä se, että kunnat löytäisivät itse uusia toimintamalleja. Hän pitää kuitenkin tärkeänä mahdollisuutta puuttua tilanteeseen, mikäli kunnat eivät löydä ratkaisuja.

- En usko, että [pakkoliitoksia nähtäisiin] mitenkään laajassa mittakaavassa. Meillä on tullut jo aiemmin lainsäädännössä mahdolliseksi se, että valtioneuvosto voi käyttää tuota toimivaltaa kriisikuntien osalta ja se on ehkä suurempi mahdollisuus, Virkkunen kertoo.

"Perustuslaki ei suojaa rajoja"

Pakkoliitoshankkeen ympärillä on pyörinyt epäilyjä siitä, ettei se olisi Suomen perustuslain mukainen. Laissa taataan kunnille itsehallinto. Virkkusen mukaan lakiluonnoksen valmistelussa on kuultu perustuslakiasiantuntijoita ja hallitus katsoo, että esitys on perustuslain mukainen. Perustuslakivaliokunta arvioi kuitenkin vielä tilanteen.

- Perustuslaki ja kunnallinen itsehallinto eivät tarkoita sitä, että kunnan raja olisi jollain tavalla perustuslain suojaama. Se tarkoittaa nimenomaan sitä, että asukkailla on oikeus kansanvaltaisesti käyttää valtaansa.

Henna Virkkunen uskoo, että pakkoliitoshanke on ollut vaikeaa kaikille kansanedustajille.

- Ei kukaan tietenkään haluaisi joutua tekemään pakkoliitoksia, mutta tästä on sovittu osana hallituksen rakennepakettia ja kaikki kuusi hallituspuoluetta ovat silloin olleet ratkaisua tekemässä.

Virkkunen uskoo myös, että esitys tulee saamaan lausuntokierroksella kunnilta paljon arvostelua.

Suosittelemme