Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Merkitse risteys karttaan: missä olit jäädä auton alle?

Yle Uutiset etsi risteyksiä, joissa sattuu usein läheltä piti -tilanteita autojen ja kevyen liikenteen välillä. Yleisö on merkinnyt karttaan yli 10 000 paikkaa. Uusia kohteita ei voi enää lisätä.

Teemo Tebest,
Terhi Upola
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Etsimme risteyksiä, joissa jalankulkijat tai pyöräilijät ovat jäädä auton alle syystä tai toisesta. 30.1.2014 merkintöjä on kertynyt yli 10 000, eikä uusia voi enää lisätä.

Jossain liikennevalotolppa on sellaisessa paikassa, josta autoilija tai jalankulkija ei sitä näe. Toinen risteys saattaa houkutella ajamaan tai ylittämään kadun punaisia päin siksi, että vihreä valo on päällä vain lyhyen aikaa.

Onko jossain sinun usein käyttämässä risteyksessä joku ongelma, joka johtaa usein läheltä piti -tilanteisiin autojen ja kevyen liikenteen välillä? Mitä sille pitäisi mielestäsi tehdä?

Haemme myös kuvia ongelmaristeyksistä. Niitä voi lähettää osoitteeseen somedeski@yle.fi. Samaan osoitteeseen voit jättää yhteystietoja, jotta voimme ottaa yhteyttä kysyäksemme ilmoittamastasi risteyksestä lisää. Älä jätä yhteystietojasi karttamuistiinpanoon, koska ne tulevat kaikille näkyviin.

Jaa kuva risteyksestä Twitterissä tai Instagramissa hashtagilla #tapporisteys.

Aamu-tv käsittelee hankalia risteyksiä tiistaina 28.1.

Klo 16.08. lisätty ensimmäiseen lauseeseen pyöräilijät.

Klo 21.05 Karttapisteet saattavat suuren käytön vuoksi jäädä latautumatta joillekin käyttäjille. Yritä hetken kuluttua uudelleen.

27.1.2014 Klo 9.10 Päivitetty kartan toimintaa.

30.1.2014 klo 10.00. Karttaan päivitetty viimeisimmät merkinnät ja kartta on suljettu uusilta merkinnöiltä.

Kerro lisätietoja

Olitko jäädä auton alle risteyksessä? Vai näitkö vaaratilanteen ulkopuolisena?

Mitä tapahtui? Ajoiko auto punaisia päin? Tapahtuuko samassa risteyksessä usein samoin? Miten liikennejärjestelyjä voisi mielestäsi parantaa?

Selaa ilmoitettuja kohteita kartalla. Ilmoitettujen paikkojen tiedot saat klikkaamalla yksittäistä kohdetta. Kartalle ei enää voi lisätä uusia kohteita.

Suosittelemme sinulle