Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) vastustaa hallituksessa kaavailtuja kolmen miljardin euron lisäsäästöjä.
Arhinmäki kommentoi asiaa Facebook-sivuillaan ja Yle Uutisten haastattelussa.
– Kolmen miljardin euron säästöt ajaisivat talouden negatiiviseen kierteeseen. Talouspoliittisesti ei järkevää, eikä sosiaalisesti, Arhinmäki kirjoittaa.
Arhinmäki pitää pääministerin ja valtiovarainministerin hahmottelemaa sopeutustarvetta liian suurena, mutta myöntää, että joitain veronkorotuksia ja menoleikkauksia on kehysriihessä tehtävä.
Arhinmäki palauttaisi varallisuusveron ja korottaisi pääomaverotusta.
– Asehankintojen vähentäminen ei vaikuttaisi talouskasvuun, ministeri sanoo Yle Uutisille.
Eilen torstaina Yle Uutiset kertoi, että hallitus varautuu tekemään maaliskuun kehysriihessä valtion budjettiin mahdollisesti jopa kolmen miljardin euron lisäsäästöt. Hallitusohjelman mukaisesti puolet säästöistä kerätään menojen leikkauksilla ja puolet verojen korotuksilla.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) myönsi eilen, että summa on hurja, mutta sanoi, että valtion velkaantuminen on saatava taittumaan. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) totesi puolestaan, että säästösumma voi vielä muuttua, kun valtiovarainministeriön talousennuste valmistuu ennen kehysriihtä.