Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Israelin suurlähetystöön, juutalaismuseoon ja synagogaan toimitettiin sianpäitä Roomassa

Rooman pormestari tuomitsee juutalaisiin kohdistuvan loukkauksen. Sianpäiden lähettäminen on loukkaava ele, sillä saastaisena eläimenä pidetyn sian syöminen kielletään Vanhassa testamentissa.

Jussi Nurminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Italian pääkaupungissa Roomassa on toimitettu sianpäitä Israelin suurlähetystöön, juutalaismuseoon ja synagogaan, kertovat italialaiset tiedotusvälineet. Synagogaan sianpään sisältänyt paketti toimitettiin perjantaina samaan aikaan, kun rakennukseen soitettiin pommiuhkaus.

Myös kaksi muuta pakettia toimitettiin perjantaina. Poliisi tutkii paketeista löytyneitä sormenjälkiä ja dna-jälkiä selvittääkseen lähettäjän.

Sianpäiden lähettäminen on loukkaava ele, sillä saastaisena eläimenä pidetyn sian syöminen kielletään Vanhassa testamentissa.

– Juutalaista yhteisöä loukkaavat loukkaavat myös Roomaa. Torjumme uhkailun, Rooman pormestari Ignazio Marino twiittasi sianpäälähetysten noustua julkisuuteen.

Suosittelemme