Kuopiolaisen älyvaatevalmistaja Myontecin kehittämä älyvaate on napannut ykkössijan puettavan teknologian kilpailussa Saksassa. Voitto tuli älyshortseilla kuntoilu- ja urheilu -sarjassa alan suurimmilla messuilla Münchenissa. Koko kilpailussa oli yli 600 osallistujaa, joista 12 valittiin finaaliin.
Älyshortsit ovat yksi sovellus Myontecin kehittämistä älyvaatteista, joilla voidaan mitata lihasten toimintaa ja siirtää tieto älypuhelimeen tai tietokoneelle. Yhtiön toimitusjohtajan Pekka Tolvasen mukaan voitto ja messuilla saatu näkyvyys auttaa avaamaan yhtiölle tietä kansainvälisille markkinoille.
Messuilla Myontec on saanut myös kontakteja urheiluvaatteiden huippubrändeihin. Münchenissa järjestettävät ISPO -messut ovat urheiluvaatteiden ja -tekniikan alan suurin tapahtuma maailmassa. Messuilla on 16 hallia täynnä tuotteita ja tapahtumia. Ne keräävät yli 80 000 kävijää sadasta eri maasta.