Eniten palautetta jättäneet asukkaat toivovat uusia koirapuistoja ja koirien omaa uintipaikkaa.
- Nyt kuntaliitoksen jälkeen meillä on paljon uusia alueita joissa ei ole ollenkaan aitauksia. Kyllä niitä toivotaan jatkuvasti Oulun kaupungin maisema-arkkitehti Mirjam Larinkari kertoo.
Tällä hetkellä Oulussa on 15 koira-aitausta, 14 vanhan Oulun alueella ja yksi Oulunsalossa.
Koirilla ei ole omaa uintipaikkaa
Koirien virallista uintipaikkaa Oulussa ei ole lainkaan.
- Kun sopiva paikka löytyy, niin kyllä koirien uimapaikka on harkinnassa, Larinkari lupaa.
Tähän mennessä palautetta kaupungin nettikyselyyn on antanut jo lähes 800 asukasta ja käyntejä nettisivulla on ollut yli tuhat. Nettikyselyn avulla päivitetään Oulun kaupungin koirapalvelujen kehittämissuunnitelma. Kysely avattiin 24. tammikuuta ja jatkuu 14. helmikuuta saakka.
Oulun kaupungin tarjoamia koirapalveluja ovat tällä hetkellä koira-aitaukset ja eläinlääkäripäivystys. Lisäksi Oulun kaupungin liikuntapalvelut ylläpitää koiralatua Auranmajalla. Erillisiä koirien jätösastioita ei enää ole Oulun kaupungin alueella ja jätökset saa laittaa kaikkiin yleisillä alueilla oleviin roska-astioihin.
Uusien koirapuistojen perustamista harkitaan tarkkaan. Koira-aitauksen rakentaminen maksaa 40 000 - 80 000 euroa.
- Koira-aitaukset pyritään rakentamaan vähän loitommalle asutuksesta haukkumisen ja koiraliikenteen takia, vähintäänkin noin sadan metrin päähän asutuksesta, Mirjam Larinkari kertoo.
Oulussa jopa 20 000 koiraa
Oulussa halutaan satsata koirapalveluihin, sillä koiria on kaupungissa paljon.
- Tarkkaa tietoa ei ole, mutta arviolta Oulussa on 12 000 - 20 000 koiraa. Koirat ovat yleinen harrastus ja oululaiset ovat aktiivisia koirapuistojen käyttäjiä. On myös hyvä, että kaupungin alueella on paikkoja, jossa koiraa saa pitää vapaana luvan kanssa.