Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Suomalainen olympiauimari  kaapista ulos - ”Vihdoin voin olla oma itseni”

Olympiatason uimari Ari-Pekka Liukkonen kertoi olevansa homoseksuaali Ylen suorassa Urheiluviikonloppu-ohjelmassa ja sitä ennen Ylen Urheilun haastattelussa tänään. Tasan viikon päästä 25 vuotta täyttävä Liukkonen on tiettävästi ensimmäinen suomalainen huippumiesurheilija, joka on tullut julkisesti ulos kaapista uransa aikana.

Ari-Pekka Liukkonen ja Tiia Hautala puhuivat homoseksuaalisuudesta Urheiluviikonlopussa sunnuntaina.
Jarno Ranta
Avaa Yle-sovelluksessa

Liukkonen ajaa Vaasasta kohti Helsinkiä. Useita tuhansia kertoja altaaseen pulahtanut mies on helpottunut.

Hän aikoo päättää pitkän ja vaikean prosessin tänään ja saada sydämeensä syvän rauhan. 208-senttinen jyväskyläläinen haluaa vihdoin olla täysin oma itsensä ilman häpeää, salailua ja pelkoa.

- Halusin, että asiasta käydään laajempaa keskustelua Sotshiin liittyen, koska on surullista, että Venäjällä homolaki rajoittaa nuorten ja muiden ihmisoikeuksia, Liukkonen kertoo Yle Urheilulle ennen Urheiluviikonlopun suoraa lähetystä.

Liukkonen halusi tulla Urheiluviikonloppuun kertomaan asiasta myös sen vuoksi, että Suomen urheilupiireissä homoseksuaalisuudesta ei ole juuri ollenkaan puhuttu.

- Tulevaisuudessa toivoisin, ettei huippu-urheilijoiden tai muiden ihmisten homoseksuaalisuus ole enää mikään uutinen.

”Hyväksyin asian lukiossa”

Viimeiset pari vuotta mykoplasmasta kärsinyt Liukkonen tajusi yläasteiässä, että hän saattaa olla homoseksuaali. Ensimmäisiä tuntemuksia oli jo ala-asteella, mutta Liukkonen ajatteli tuolloin, että vaihe on väliaikainen.

- Kun asiasta ei puhuttu, yritin sen unohtaa, mutta lukioiässä rupesin pikku hiljaa hyväksymään asian, että olen tällainen. Asian hyväksyminen ei välttämättä ole ollut helppoa, mutta ei hirveän vaikeatakaan.  Tämä on ollut minulle hidas ja pitkä prosessi, mutta nyt olen sen kanssa sinut.

Ensimmäiseksi hän kertoi seksuaalisuudestaan pikkusiskolleen pari vuotta sitten. Omille vanhemmille asian kertominen oli ymmärrettävästi vaikeampaa.

- Kerroin vanhemmilleni asiasta noin kuukausi sitten. Soitin äidilleni ja pyysin, että hän kertoo siitä isälleni. Jos olisin ollut samalla paikkakunnalla, olisin kertonut sen kasvotusten. Halusin kertoa tästä ennen kuin asia käy ilmi Urheiluviikonlopussa. Perheeni suhtautui asiaan myönteisesti, ja kaikki ovat tukeneet minua. Itse asiassa he olivat jo aavistaneet, että olen tällainen.

Viime keskiviikkona Liukkonen kertoi seksuaalisuudestaan myös joukkuetovereilleen treenien jälkeen Jyväskylässä.

- Kaverit hiukan yllättyivät, mutta he suhtautuivat asiaan erittäin myönteisesti. He sanoivat, ettei se ole mikään ihmeellinen asia. He myös pitivät hyvänä asiana, että osallistun keskusteluun  Urheiluviikonlopussa.

Millaista reaktiota ja keskustelua odotat muilta?

- Toivon, että Suomessakin oivalletaan mahdollisimman pian, että tämä on asia, josta ei tarvitse sen enempää keskustella. Homoseksuaalisuus on samanlainen ihmisen ominaisuus kuin siniset tai ruskeat silmät tai vasenkätisyys.

Liukkonen toivoo myös sitä, että jokainen huippu-urheilija ja kaikki muutkin pystyvät olemaan sellaisia kuin he ovat ilman, että heidän tarvitsee peitellä omaa minuuttaan.

- Itselläni on todella hieno tunne, kun vihdoin voin olla oma itseni.

”Haluan voittaa olympiakultaa maailmanennätysajalla”

Sympaattista uimaria kaapissa oleminen on haitannut niin, että keskittyminen urheiluun on vaikeutunut. Se on vaikeuttanut myös normaalia elämää.

- Se on ollut stressitekijä, kun olen joutunut vähän miettimään, mitä voin tehdä ja sanoa, ettei se kävisi ilmi.

Mitä haluat sanoa heille, joille homoseksuaalisuus on vielä vaikea asia sulttaa?

- Se on ominaisuus, jolle ihminen ei voi mitään ja toivoisinkin avarakatseisuutta.  Noin viisi prosenttia suomalaisista on tällaisia eivätkä muuksi muutu. Heidän on helpompi olla, kun ei tarvitse mitään salailla, huomauttaa Liukkonen, joka haluaa löytää jossain vaiheessa myös elämänkumppanin.

Nyt hän kuitenkin haluaa keskittyä täysillä urheiluun, kun ylimääräinen stressitekijä ei enää verota hänen suorituskykyään.

- Haluan korostaa, että tämä ei muuta minua ihmisenä mitenkään vaan olen edelleen sama A-P, joka haluaa uida 50 metrin vapaa-uinnissa joku päivä maailmanennätyksen. Haluan voittaa olympiakullan maailmanennätysajalla.

Tuon unelman toteuttamiseen tajoutuu mahdollisuus jo kahden ja puolen vuoden kuluttua Riossa.

- Minulla on vielä hyvin aikaa noihin kisoihin. Niitä ennen valmistaudun elokuisiin EM-kisoihin, joissa myös haluan voittaa mitalin.

Suosittelemme sinulle