Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Neuvokkaat sekakäyttäjät pyörittävät taitavaa pillerikauppaa

Päihderiippuvaisten keskinäinen pillerikauppa ja viinan trokaaminen on poliisille tuttu ilmiö. Siihen on käytännössä mahdotonta puuttua, sillä tekijät osaavat vältellä rangaistuksia. Rangaistukset ovat pääsääntöisesti pieniä sakkoja, joista niiden saaja ei juuri piittaa.

Lääkkeitä pakattuna lähikuvassa.
Kuva: YLE
Mika Moksu

Kouvolan keskustassa sijaitsevan tavaratalon eteisaulassa istuu kaksi epäsiistiä ja selvästi päihtynyttä miestä. Toisella miehistä on kädessään Lyrica-lääkepakkaus. Tabletteja määrätään esimerkiksi epilepsian oireiden hoitoon ahdistusta helpottamaan. Viinan kanssa vaikutus on jotain muuta.

Lääkepakettia pitelevän miehen luo tulee muita päihtyneitä miehiä ja naisia. Kullakin on vapisevassa kädessään ryppyinen seteli, joka vaihtuu pilleriin. Tabletti puristetaan likaisen kouran uumeniin kuin kallein aarre.

Toisella penkillä istuvalle miehelle annetaan myös seteli. Pian mies nousee, kävelee Alkoon ja palaa kohta lastin kanssa. Pullot siirtyvät toisiin vapiseviin käsiin.

Kenttätyötä tekevälle järjestyspoliisille kuvio on enemmän kuin tuttu.

– Tämä on arkipäivää tiettyjen liikehuoneistojen kohdalla, sanoo kenttätyötä tekevä komisario Jukka Lankinen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.

– Kun esimerkiksi sammuneita otetaan talteen ja viedään säilöön, taskuista löytyy hyvin usein pillereitä.

Solidaarisuudella ja kekseliäisyydellä lailta suojassa

Poliisin keinot puuttua toimintaan ovat varsin laihat. Pillerikaupan tai viinantrokauksen valvontaan ei ole resursseja. Jos toimintaa muun partioinnin ohessa havaitaan, on rangaistus yleensä muutaman kympin sakko. Sakon saaja jättää sen yleensä maksamatta.

Poliisin asiakkaat ovat myös hyvin neuvokkaita. Jos poliisi tavoittaa henkilön, jonka hallussa on lääkkeitä, osoitetaan poliisille usein muutamia viikkoja vanha resepti, jolla lääkkeet väitetään hankitun.

Kouvolassa poliisi tuntee henkilökohtaisesti jokaisen keskikaupungin ryyppyremmiin kuuluvan. Poliisi tietää myös sen, että useimmissa tapauksissa pillerikauppa on päihdeongelmaisten keskuudessa kaikkea muuta kuin bisnestä. Kyse on paremminkin kaverin auttamisesta. Rahaa lainataan kavereille, Alko-visiitti tehdään toisen puolesta. Se, joka saa vuorollaan lääkereseptin, myy siivun pillereistä vuorollaan kavereilleen.

– Tämä joukko on äärimmäisen solidaarista toisiaan kohtaan, komisario Lankinen sanoo.

Toivottomia tapauksia?

Vaikka joukkio on ulkomuodoltaan arveluttavaa ja käytös joskus meluisaa ja riehakasta, sivullisille heistä on vaaraa harvoin. Joskus keskinäiseen kanssakäymisen tulee säröjä, joita ratkotaan väkivalloin. Joskus joku sammuu julkisille paikoille. Näissä tilanteissa poliisi kiikuttaa joukosta jonkun putkaan huilaamaan. Muuten he aiheuttavat vaaraa lähinnä itselleen.

Tilastot osoittavat päihdeongelmien lisääntyneen samaa tahtia viinankulutuksen kasvun kanssa. Kasvua on myös huumeiden ja lääkkeiden käytössä. Päihdehuollon ammattilainen arvioi, että moni tavallinen työssäkäyvä saattaa olla ymmärtämättään sekakäyttäjä. Nappeja saatetaan napsia särkyyn ja silti ottaa iltasella muutama lasi viiniä.

Keskustan tavaratalon nurkilla maleskeleva juoppojoukkio on ongelma. Syitä on ainakin kaksi. Ensinnäkin he ovat vain jäävuoren huippu piilevästä päihdeongelmasta. Kodeissa tapahtuva päihteidenkäyttö kun ei kadulla näy.

Toinen huolenaihe on se, että tuo joukko on hankala saada hoitoon ennen kuin on liian myöhäistä. Itse he etsiytyvät hoitoon liian harvoin. Runsas päihteidenkäyttö ajaa ennen pitkää hautaan, mutta sitä voi edeltää pitkä ja kallis hoitojakso sairaalassa. Apua olisi kuitenkin tarjolla, Kouvolassakin aivan keskustassa.

– Niin kauan kuin ihminen on hengissä, peliä ei ole menetetty, painottaa Kouvolan A-klinikan yksikköjohtaja Maria Töyrylä.

Julkinen pimeä lääkemyynti käyttäjille arkipäivää

Vaikka poliisille sekakäyttäjien pillerikauppa ja viinantrokaus ovat arkipäivää, voi asialla olla toinenkin puoli. Julkisesti, kaikkien nähden tehty lääkkeiden pimeä myynti ja viinan välittäminen voivat kieliä siitä, että pinnan alla ongelma on vielä vakavampi kuin mitä ulos näkyy.

– Saattaa olla niin, että nämä ilmiöt ovat käyttäjille niin arkipäiväisiä, ettei niitä enää edes yritetä peitellä, Töyrylä pohtii.

Tavaratalon aulassa pillereiden, viinapullojen ja alkoholistien tähdittämä näytelmä kestää noin varttitunnin. Kun kukin joukosta on saanut pullonsa ja pillerinsä, joukko hajoaa muutamaan ryhmään. He poistuvat paikalta horjuvin askelin, jonnekin nauttimaan ostosretkensä antimista.

Klo 10.06 tekstiä muokattu. Puliukko-termi on vaihdettu sekakäyttäjäksi. Lisäksi tekstin ilmaisua on siistitty.

Suosittelemme