Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Liverpool "murhasi" Arsenalin 20 minuutissa

Liverpool karkasi Arsenalia vastaan jo alussa neljän maalin johtoon. Loppulukemat olivat 5-1.

Liverpoolin Martin Skrtel tuulettaa maaliaan, taustalla Arsenalin Bacary Sagna.
Liverpoolin Martin Skrtel tuulettaa maaliaan, taustalla Arsenalin Bacary Sagna. Kuva: AFP / Lehtikuva
Yle Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Liverpool murskasi lauantain kotiottelussaan Arsenalin 5-1 ja kavensi eroa jalkapallon Englannin Valioliigan kärkeen.

Martin Skrtel ja Raheem Sterling tekivät yksipuolisessa kohtaamisessa kaksi maalia mieheen.

Lisäksi kotijoukkueen Daniel Sturridge ja vieraiden Mikel Arteta heiluttivat verkkoa.

Arsenal oli pelannut ennen Anfieldin-visiittiä kymmenen ottelua peräkkäin ilman tappiota, mutta tällä kertaa joukkueen puolustus oli alussa pahasti tuuliajolla.

Skrtel viimeisteli avausosuman jo ensimmäisellä minuutilla kapteeni Steven Gerrardin vapaapotkun jälkeen.

Skrtel osui toistamiseen yhdeksän minuuttia myöhemmin, kun hän puski pallon vaikeasta asennosta sisään kulmatilanteessa.

Isäntien Luis Suarezin hirmukuti osui minuutteja myöhemmin tolppaan, ja jatkotilanteessa Kolo Toure ohjasi irtopallon ohi tyhjän maalin.

Ottelun 17. minuutin täyttyessä Arsenalin Mesut Özil sortui virheeseen, jonka seurauksena Suarez syötti Sterlingin maalintekoon.

Pian sen jälkeen Philippe Coutinho antoi mainion pystysyötön Sturridgelle, joka ohitti veräjänvartija Wojciech Szczesnyn.

Läpiajoon karannut Sterling jatkoi maalitalkoita 52. minuutilla. Szczesny torjui ensimmäisen yrityksen, mutta toiselle hän ei enää voinut mitään.

Arteta laukoi Tykkimiesten lohdutusmaalin 69. minuutilla rangaistuspotkusta, joka tuomittiin Gerrardin rikkeestä.

Sarjataulukko

Chelsea25175347-2056
Arsenal25174448-2655
Manchester City25173568-2754
Liverpool25155563-3050
Everton24129337-2545
Tottenham24135631-3244
Manchester United24124839-2940
Newcastle251141032-3437
Southampton2599736-2936
Swansea25761232-3527
Hull25761225-3027
Aston Villa25761227-3627
Stoke25681126-4026
Crystal Palace25821518-3426
West Ham25671226-3325
Norwich25671219-3725
Sunderland25661325-3824
West Bromwich254111029-3723
Cardiff25561419-4421
Fulham24611722-5319

Suosittelemme