Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Ranskalaislehti Libérationin toimittajat tulistuivat omistajiensa suunnitelmista

Filosofi Jean-Paul Sartren aloittaman lehden toimittajat ovat teroittaneet viime päivinä kyniään tulevia koettelemuksiaan varten.

Mies lukee Libération-sanomalehteä.
Mies luki Libération-sanomalehteä Pariisissa 8. helmikuuta. Lehden toimittajat julkaisivat etusivulla kommentin, jossa julistivat Libérationin olevan sanomalehti, eikä esimerkiksi ravintola, sosiaalinen verkosto, kulttuurinen tila, televisio, baari tai start-up-hautomo. Kuva: Pierre Andrieu / AFP / Lehtikuva
Jussi Hanhivaara
Avaa Yle-sovelluksessa

Ranskan suurimpiin kuuluvan sanomalehden Libérationin toimittajat ovat hurjistuneita omistajiensa suunnitelmista muuttaa lehti sosiaaliseksi verkostoksi.

Lehden omistajat aikovat lisäksi muuttaa tappiolliseksi kääntyneen lehden toimitalon kokopäiväiseksi kulttuurikeskukseksi, kahvilaksi, TV-studioksi ja yrityshautomoksi.

Vuonna 1973 perustetun lehden toimittajat ovat nousseet vastarintaan ja aikovat käyttää lehteä aseenaan taistelussa.

- Olemme sanomalehti, emme ravintola, emme sosiaalinen verkosto, emme kulttuurinen tila, emme TV-studio, emme baari, emme starttiyritysten hautomo, luki Libérationin viikonloppunumeron etusivulla.

Panoksena on kuolema.

Bruno Ledoux

Lehden kolme suurinta omistajaa ovat liikemies Edouard de Rothschild, kiinteistöyrittäjä Bruno Ledoux ja italialainen sijoitusyhtiö Ersel. Omistajat pitävät suunnitelmaansa ainoana elinkelpoisena vaihtoehtona lehdelle.

Muiden sanomalehtien tavoin Libération on kärsinyt mainostulojen ja lukijamäärien hupenemisesta. Viime vuonna lehti menetti yli miljoona euroa, kun mainostulot vähenivät 15 prosenttia. Se on jo pitkään jäänyt kahden muun johtavan lehden, Le Monden ja Le Figaron jälkeen myyntiluvuissa. Libérationin levikki on noin satatuhatta.

Bruno Ledoux'n mukaan lehti pysyy uuden järjestelmän sydämenä, mutta ei ole enää itse järjestelmä. Hän arvostelee toimittajia siitä, että nämä torjuvat uudistukset "oireellisena refleksinä", ja varoittaa samalla seurauksista.

- Jos henkilökunta kieltäytyy, Libérationilla ei ole tulevaisuutta. Panoksena on kuolema, Ledoux sanoi AFP:n haastattelussa.

Toimittajat vakuuttavat yhtenäisyyttään

Lehden toimittajat eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita Ledoux'n väitteistä. He huomauttavat, että Ledoux omistaa toimitustalon, jota Libération vuokraa häneltä. Mahdollisessa konkurssissa hän voisi ansaita Pariisin keskustassa sijaitsevasta kiinteistöstä miljoonia euroja.

Tiedotusvälineisiin on vuodettu Ledoux'n osakkeenomistajalle lähettämä sähköposti, jossa hän kutsuu henkilökuntaansa kapeamieliseksi. Hän sanoi myös halunneensa hätkähdyttää heitä suunnitelmalla, joka sisälsi toimitustalon muodonmuutoksen.

Lehden toimitus kirjoitti lehdessään olevansa tyrmistynyt omistajien suunnitelmasta.

Jos se toteutuu, Libérationista tulee pelkkä brändi.

Libération

- Se ei tarjoa mitään vakavasti otettavaa perspektiiviä lehdelle, jota pitelet. Jos se toteutuu, Libérationista tulee pelkkä brändi, pääkirjoituksessa todettiin.

Toimittajat vakuuttavat olevansa yhtenäisiä ja päättäväisiä taistelussaan lehtensä puolesta. Maanantain numerossa useita sivuja on omistettu kiistalle, ja kampanja jatkuu tulevina päivinä.

- Saatamme myös tehdä tutkimuksen osakkeenomistajastamme Bruno Ledoux'sta, sanoi eräs nimettömänä pysynyt toimittaja.

Suosittelemme sinulle