Hämeenlinnan Teatterin musikaalikantaesityksessä arkeensa väsynyt kotiäiti vaihtaa armeijan harmaisiin. Torstaina 13. helmikuuta ensi-iltansa saava Kersantti Karoliina ottaa kantaa naisen rooliin niin puolustusvoimissa kuin parisuhteessa. Popedan kuuluisan kappaleen lisäksi Costello Hautamäki on tehnyt musikaaliin uutta musiikkia. Anna-Leena Härkösen käsikirjoittama tarina naisten vapaaehtoisen asepalveluksen alkuvuosilta on yhä ajankohtainen.
– Eihän me tiedetty silloin, kun tehtiin päätös ensi-illasta helmikuuhun 2014, että nyt lähetettäisiin kirjeitä 19-20-vuotiaille naisille, että tervetuloa armeijaan. Musikaalissahan eletään vuotta 1994, pohtii ohjaaja Heikki Paavilainen.
Käsikirjoittaja Härkönen haastatteli naisia, jotka menivät ensimmäisten joukossa armeijaan ja nyt alokkaina olevia naisia tutustuakseen armeijan maailmaan.
– Herättihän se alussa hämmennystä, että miten käydään suihkussa, eli käytännön asiat, kun yhtäkkiä on kasarmilla naisia. Mutta ennakkoasenteita ei enää samalla tavalla ole. Saattaa kylläkin olla katkeraa heittelyä varusmiehiltä, että "te naiset olette täällä vapaaehtoisesti ja voitte kävellä pois milloin haluatte", kertoo Härkönen.
– Onhan tämä armeijamyönteinen juttu. Minun mielestäni Suomessa pitää olla puolustusvoimat, ja on hienoa, että naisetkin menevät armeijaan.
Ei kannanotto vaan musikaaliviihdettä
Kersantti Karoliina -musikaali kertoo toisestakin armeijaan astuvasta nuoresta naisesta, nimeltään Anu. Hänen rakkaustarinansa taas osuu ajankohtaiseen puheenaiheeseen, eli inttiseksiin, jonkaVarusmiesliiton (siirryt toiseen palveluun)Varusmies-lehti nosti pöydällejutussaan (siirryt toiseen palveluun).
Ihmissuhteet nousevat kuitenkin päällimmäisiksi, koska ne ovat osa armeijaa ja kaikkea elämää.
Heikki Paavilainen
Varuskunnissa ihastutaan, rakastutaan ja päädytään myös saman peiton alle - vaikka huomiota herättävät julkiset hellyydenosoitukset ja sukupuolinen kanssakäyminen eri sukupuolta tai samaa sukupuolta olevien välillä ovatkin kasarmialueella ja palveluksessa kiellettyjä, eikä armeijaan mennä ensisijaisesti rakastumaan. Ohjaaja Heikki Paavilainen ei näe, että musikaali sinänsä olisi kannanotto puolustusvoimien järjestelyihin tai naisiin armeijassa.
– Ei tuossa kantaa oteta, vaan tuodaan asioita esille kahdella tasolla. Ensinnäkin käytännön ongelmat, eli silloin, kun naiset tulivat armeijaan, ei esimerkiksi ollut rintaliivejä tarjolla naisille, mutta myös toisella tasolla: mitä se henkisesti vaikutti ihmisiin, sekä vastaanottaviin miehiin, että sinne ensimmäisenä meneviin naisiin. Ne ovat faktoja, ei kannanottoja mihinkään suuntaan.
– Ihmissuhteet nousevat kuitenkin päällimmäisiksi, koska ne ovat osa armeijaa ja kaikkea elämää. Tämä on kuitenkin musikaaliviihdettä, se on pääjuttu. Jokainen katsoja noukkii sieltä omansa, siellä on kannanottoa Naton puolesta ja vastaan, ja katsoja voi valita kumman puolelle heittäytyy, tai miehen tai naisen, tässä on hirveästi vaihtoehtoja, sanoo Paavilainen.
