Sveitsin suora demokratia tuotti tuloksen, jonka kanssa Euroopan unioni ja sen jäsenmaat joutuvat painimaan kenties ankarastikin lähivuosina.
Äänestyksessä hyväksyttiin niukalla enemmistöllä ehdotus maahanmuuton rajoitusten kiristämisestä. Kansanäänestyksessä ehdotusta kannatti 50,3 prosenttia äänestäneistä. Hyvin täpärä tulos velvoittaa kuitenkin Sveitsin hallitusta laatimaan uudet lait maahanmuuton rajoituksista ja ehdoista.
Suhteet Euroopan unioniin
EU on on pettynyt tulokseen ja katsoo päätöksen olevan vastoin sopimusta vapaasta liikkuvuudesta unionin ja Sveitsin välillä. Unioni aikoo tutkia, millaisia vaikutuksia tuloksella on sen suhteisiin Sveitsin kanssa.
EU-maiden ympäröimä Sveitsi on luonut hyvät ja läheiset suhteet Unioniin. Myös maahanmuuttoasioissa.
Sveitsin ja EU:n sopimus maahanmuutosta perustuu ihmisten liikkumisvapauteen Sveitsin ja EU.n rajojen yli kumpaankin suuntaan. Se antaa mahdollisuuden useimpien EU-maiden kansalaisille asua ja työskennellä Sveitsissä ja suo sveitsiläisille vastaavat edut EU-maissa. Sopimus on osa kahdenvälistä lakikokonaisuutta, joka saattaa nyt olla vaarassa purkautua kansanäänestyksen tuloksen vuoksi.
Sveitsin hallituksen on nyt neuvoteltava uusi vapaata liikkumista koskeva sopimus EU:n kanssa. Toistaiseksi ei ole tarkkaa tietoa, milloin ja millaisia rajoituksia maahanmuutolle asetetaan. Sveitsi on jo kaksi vuotta sitten määrännyt kiintiöt maahanmuutolle kahdeksasta keski- ja itäeuroopan maasta.
Sveitsissä ollaan huolissaan
Sveitsissä ulkomaalaisten osuus kahdeksan miljoonan väestöstä on lähes neljännes. Sveitsiin muuttaa vuosittain noin 70 000 ihmistä ulkomailta. Nyt läpi menneen aloitteen takana on kansallismielisiä ja oikeistolaisia tahoja.
Äänestystulos kertoo sveitsiläisten kasvavasta huolesta, että maahanmuuttajien virta rapauttaa maan kulttuuria, nostaa vuokria, rasittaa liikennettä ja lisää rikollisuutta. Monet pelkäävät myös, että EU:sta tulevat maahanmuuttajat leikkaavat sveitsiläisten palkkkoja ja kuormittavat terveys- ja koulutuspalveluja.
Myös Sveitsin hallitus pelkää seurauksia. "Tämä on käännekohta, järjestelmän muutos, jolla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia", arvioi oikeusministeri Simonetta Sommaruga. Hallitus oli pettynyt, sillä se oli kehottanut kansalaisia äänestämään ehdotusta vastaan. Sveitsin suurimman kauppakumppanin Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble ennusti, että äänestystulos tuo Sveitsille paljon ongelmia useilla toiminta-alueilla.
Seuraukset voivat olla vakavia myös työmarkkinoille. Maassa on satoja tuhansia hyvin koulutettuja ulkomaalaisia naapurimaista kuten Saksasta, Ranskasta, Italiasta ja muista EU-maista. Liike-elämän edustajat ovat muistuttaneet että nämä maahanmuuttajat ovat elintärkeitä Sveitsin taloudelle ja hyvinvoinnille.
Sveitsin taloudellista menestystä ovat ulkomaalaiset olleet rakentamassa jo 150 vuoden ajan. Ulkomaalaisten saavutuksia ovat muunmuassa Nestle, maailma suurin elintarvikeyhtiö ja maailman suurin kellonvalmistaja Swatch. EU on Sveitsin suurin kauppakumppani, joka ostaa vuosittain sveitsiläisiä tuotteita lähes 90:n miljardin euron arvosta.
Sveitsin maine vaarassa?
Sveitsin kuuluisa poliittinen järjestelmä perustuu suoraan demokratiaan, jonka olennainen osa on kansanäänestys. Niitä voidaan järjestää enimmillään neljä vuodessa ja ne antavat madollisuuden nostaa tyytymättömyys keskusteluun ja muuttaa se kansalaistoiminnaksi. Tavallisesti osanotto on liikkunut runsaan 30:n prosentin tienoilla. Tällä kertaa äänestysprosentti nousi selvästi yli 50:n.
Hanketta ajoi poliittisesti oikeistolainen Sveitsin kansanpuolue, jolla on yli neljännes parlamentin alahuoneen paikoista. Puolue on voittanut joitakin kansanäänestyksiä viime vuosina. Vuonna 2009 se onnistui saamaan yllättäin läpi aloitteen, jolla kiellettiin uusien minareettien rakentaminen Sveitsiin.
Vapaan liikkumisen rajoittamistoimet saattavat kolhaista ulkomailla vaalittua kuvaa Sveitsistä humanitaarisena maana.
Jakolinjat
Kansanäänestys paljasti, että Sveitsistä löytyy muitakin jakolinjoja kuin äänestyksen tulos, joka oli lähes tasapeli maahanmuutto-aloitteen kannattajien ja vastustajien välillä.
Sveitsin televisio kertoi, että aloitteeseen suhtauduttiin eri tavalla maalla kuin kaupungeissa. Tukijat löytyivät maaseudun väestöstä. Vastustajat olivat vahvoilla ennen muuta suurimmissa kaupungeissa Baselissa, Genevessä ja Zürichissä.