Hyppää sisältöön

Pirtillä esitettävä klassikkonäytelmä tarjoaa silmäkarkkia

Kissa kuumalla katolla toi 1950-luvulla valkokankaalle Elisabeth Taylorin ja Paul Newmanin muodostaman tähtiparin. Kemissä heidän jalanjäljissään ovat Tatja Hirvenmäki ja Tomi Turunen. Perhedraamaa esitetään Kemin Pirtillä, jossa ammattilaisteatteria on viimeksi nähty yli 30 vuotta sitten.

Kuva: Kati Siponmaa / Yle

Kemin kaupunginteatteri tuo väistötiloissaan Kemin Pirtillä ensi-iltaan yhdysvaltalaisen näytelmäkirjailijan Tennessee Williamsin klassikon Kissa kuumalla katolla. Kyseessä on ensimmäinen näytelmä, joka esitetään Pirtillä kulttuurikeskuksen joulukuisen tulipalon jälkeen.

Näytelmä on samalla teatterinjohtaja Sarianne Paasosen debyyttiohjaus Kemissä. Viime vuonna Kemissä aloittanut Paasonen sanoo 50-luvulle sijoittuvan näytelmän sopivan Pirtille hyvin. Sattva-Hanna Toiviaisen lavastus on Paasosen mukaan ottanut huomioon salissa jo olemassa olevia elementtejä.

– Meillä on tässä yksi salin kattovalaisimista käytössä ikään kuin näyttämövalaisimena, sitten näkyy vähän alkuperäistä seinää ja niin pois päin. Tämä näytelmä, jos joku, sopii tähän tilaan ihan uskomattoman hyvin.

Paasosen mukaan tila vaikutti myös näytelmän valintaan.

– Kun tiedettiin, että tähän tilaan tullaan, niin muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ollutkaan. Tällainen yhden näyttämökuvan juttu tänne piti joka tapauksessa valita.

Rikas miljöö

Lavastuksen lisäksi myös puvustuksessa on saanut iloitella näyttävällä materiaalilla.

– Olemme hirveän, hirveän rikkaassa kodissa, jossa on vielä juhlat eli kyllä tässä sellaista silmäkarkkia on luvassa. Toisaalta myös korvakarkkia, kun näytelmässä käytetään 50-luvun musiikkia, Paasonen kuvailee.

Pekka Johansson lehdistön haastateltavana. Näyttelijä kertoo Pirtillä olevan erityinen tunnelma: "Kyllä täällä käytävillä ja pukuhuoneissa on aistittavissa sellaista Ahti Kuoppalan, Sipi Leskisen ynnä muiden henkeä", mies tuumaa. Kuva: Kati Siponmaa / Yle

Kissa kuumalla katolla -näytelmän ensi-ilta on Kemin Pirtillä helmikuun puolivälissä ja sitä esitetään 30 kertaa.

Teatteria varten tilaan järjestettyyn nousevaan katsomoon mahtuu kerralla 100 katsojaa.

Suosittelemme sinulle