Kutsumustyön löytyminen arjesta ei filosofian tohtori Lauri Järvilehdon mukaan koske vain palkkatyötä. Kutsumustyössä tuotetaan jotain arvokasta toisille.
– Yhdellä ihmisellä on monta mahdollisuutta toteuttaa kutsumustaan. Se on tapa tehdä asioita arjessa. Jos pitää esiintymisestä, voi kokea kutsumusta esimerkiksi opettajana, ei tarvitse aina olla näyttelijä. Ihminen voi tehdä työtä jollain alalla ja kokea kutsumusta harrastuksessaan. Itseään ja taitojaan voi toteuttaa vaikka kirjoittamalla iltaisin.
– Tarkoitan sitä, että ihminen kokisi kuuluvansa johonkin kokonaisuuteen, ja että tätä varten olen olemassa.
Järvilehto ei liputa ainoastaan tavaran ja rahan vuoksi tehtävän työn puolesta.
– Sanon suoraan, että ihmisen ei pitäisi käyttää elämäänsä sellaiseen, jonka tarkoituksena on vain maksaa asuntolainaa.
Kutsumus voi ohjata unelmatyön löytymiseen. Järvilehdon mukaan sen eteen pitäisi nähdä vaivaa.
– Emme oikein osaa etsiä unelmatyötä tai auttaa kaveriaakaan löytämään. Nuorissa tosin on jo havaittavissa, että he eivät lähde tekemään mitä tahansa paskaduuneja.
Ihminen tarvitsee intohimoaan vastaavaa työtä
Järvilehdon mukaan kutsumustyö ei tarkoita myöskään koulutusta vastaavaa työtä.
– Täytyy selvittää, missä oma intohimo on, mikä on minun mielestäni siistiä, ja kuinka voin palvella toisia ihmisiä intohimoni kautta.
– Meillähän on sellainen sisäänrakennettu tunne, että voi kun elämällä olisi jotain väliä. Ettei suhattaisi 60 – 70 vuotta edestakaisin ja mennä sen jälkeen kassan kautta ulos.
Kutsumustyössään olevan ihmisen Järvilehto tunnistaa silmien säihkymisestä.
– Sellaisella ihmisellä on asioihin pienen lapsen kaltainen innostus. Hänen silmissään on syvän antautumisen valo. Minulla on missio, että näitä valoja syttyisi enemmän Suomeen.
Kirja Upeaa työtä! sai alkunsa Järvilehdon itsetutkistelun kautta.
– Siihen kannustan muitakin, koska se ei maksa mitään. Toivoisin, että se tarttuisi seuraavaan sukupolveen, jotta ei lähdettäisi opiskelemaan vain jotain. Lähdetään opiskelemaan jo valmiiksi valot silmissä loistaen.
"Hanskat tiskiin ja Tiibetiin"
Yhtälö, jossa ihminen löytää kutsumuksensa ja samalla tuottaa hyvää yhteisölle, kaipaa Järvilehdon mukaan ratkaisua.
Sapattivuoden aikana voi kokeilla töitä, jotka kiinnostavat, eikä se tarkoita pelkästään meditointia Himalajalla.
Lauri Järvilehto
– Brittiläinen työhyvinvointitutkija Roman Krznaric linjaa ratkaisuksi radikaaleja ja vähän pehmeämpiä vaihtoehtoja. Hanskat voi lyödä kerralla tiskiin ja lähteä viettämään sapattia Tiibetiin. En suosittele sitä, ellei ihminen ole totaalisen puhki. Sapattivuoden aikana voi kokeilla töitä, jotka kiinnostavat, eikä se tarkoita pelkästään meditointia Himalajalla.
Toinen ja huomattavasti kevyempi vaihtoehto on etsiä kutsumustyötä vaikka harrastuksesta.
– Voisin ajatella vaikka käsitöiden tekoa. Niistä voi ottaa valmiina kuvia ja perustaa blogin. Tai jopa myydä tuotteita netissä.
– Kevyin vaihtoehto on tuunata omaa työtään mikromuutoksilla. Jos on sosiaalinen ihminen ja tekee yksin päätetyötä, niin kannattaisi miettiä, voisiko sosiaalisuuden hivuttaa mukaan arjen työhön. Oikeastaan suosittelen, että esimiehen kanssa voi puhua halustaan tehtäväkiertoon, Järvilehto kannustaa.