Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Brezhnevin passilla aukesivat kaikki ovet Neuvostoliitossa

60-luvulla Neuvostoliiton punakone käytti Keski-Suomessa valmistettuja Toronto-merkkisiä mailoja. Mailojen tuotannosta vastanneesta Seppo Rahusesta tuli tästä syystä suosittu kaveri jääkiekkoa arvostaneessa valtiossa.

Kuuntele Seppo Rahusen huimat seikkailut Neuvostoliiton punakoneen ja pääsihteeri Leonid Breznevin aikakaudella Neuvostoliitossa. Henri Berg haastattelee.
Arvo Vuorela,
Henri Berg
Avaa Yle-sovelluksessa

Rahunen sai itseltään pääsihteeri Leonid Brezneviltä vaikutusvaltaisen passin, jolla aukenivat sellaisetkin ovet, joiden olemassaolosta ei moni edes tiennyt.

– Minä sain ihan henkilökohtaisen passin, jolla olin oikeutettu kaikkiin Neuvostoliitossa järjestettyihin jäätilaisuuksiin ilmaiseksi parhaille paikoille. Jos vähänkin tuli ongelmia, niin näytin passia järjestäjille tai miliiseille, ja heti pyydettiin anteeksi, että pysäytettiin, naureskelee Rahunen.

Hallilla Brezhnevin seurassa

Jääkiekko oli Neuvostoliitossa tärkeässä asemassa ja Rahusella oli jopa mahdollisuuksia tutustua Neuvostoliiton johtaja Leonid Brezhneviin.

– Hän suosi jääkiekkoa ja oli usein katsomassa punakoneen harjoituksia Moskovan jäähallissa. Siellä minäkin poika palloilin Brezhnevin lähettyvillä kuin ei mitään. Lukuisten turvamiesten joukossa toki. Puheille asti en kuitenkaan ikinä päätynyt, Rahunen muistelee.

Harlamovin häissä juhlittiin pitkän kaavan kautta

Rahunen tutustui punakoneen kiekkotähtiin niin läheisesti, että hän oli ainoa länsimaalainen henkilö, joka kutsuttiin aikansa kenties taitavimman jääkiekkoilijan Valeri Harlamovin häihin. Juhliin osallistui kiekkosankarien lisäksi Neuvostoliiton merkittäviä poliittisia vaikuttajia.

– Ajoimme mustassa autosaattueessa Kremliin tuntemattoman sotilaan haudalle, minkä jälkeen jatkoimme hotelliin juhlimaan. Häät alkoivat perjantaina, ja kun minä lähdin lauantai-iltana pois, niin pelaajat ihmettelivät, miksi minä lähden kesken juhlien, Rahunen hymyilee.

Suosittelemme