Mielenterveyden häiriöt on selvästi suurempi syy työkyvyttömyyteen kuin mikään muu yksittäinen terveyshaitta. Yli 75 000 suomalaista on joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien takia kesken työuran.
Yksi heistä on Tommi Honkavaara, 39.
– Tuntuu ihmeelliseltä, kun ennen on saanut päivän aikana niin paljon aikaiseksi. Jossain vaiheessa se elämänhallinnan tunne lähtee. Jossain vaiheessa huomasin, että en ole enää postilaatikollakaan käynyt pariin kolmeen viikkoon, hän kertaa työssä tapahtuneen romahduksen jälkeistä masennustaan.Vielä alle kolmekymppisenä, 2000-luvun alun it-buumin aikaan, Honkavaara oli kiivastahtisessa, uutta luovassa työssä Suomen Tietotoimistossa. Hän sai nopeasti uusia tehtäviä ja vastuita. Hän kehitti ja myi uudenlaisia digitaalisia palveluita, vastasi liiketoiminnan kehittämisestä ja asiakkuuksista.
Kehityskeskusteluissa pääviesti oli se, että ollaan tyytyväisiä työn tekemiseen ja jälkeen, mutta ei määrään. Se on aivan liiallinen.
Tommi Honkavaara
Työ oli vauhdikasta. Liiketoiminta kasvoi nopeasti, ja mahdollisuudet menestykseen olivat suuret. Työ imi kokonaan mukaansa.– Kehityskeskusteluissa pääviesti oli se, että ollaan tyytyväisiä työn tekemiseen ja jälkeen, mutta ei määrään. Se on aivan liiallinen, Honkavaara muistelee. Nämä ystävälliset sanat eivät työorientoitunutta ja kunnianhimoista miestä pysäyttäneet.Jälkikäteen hän on tunnistanut itsessään liiallista tunnollisuutta ja täydellisyyden tavoittelua mutta myös tyypillisen loppuunpalamista edeltävän oireen: tietynlaisen kyynistymisen. Kun omasta toiminnasta paljastui virheitä – jollaisia kenelle tahansa työelämässä voi joskus sattua – hän otti asian aivan liian raskaasti.– Se tuntui anteeksiantamattomalta. Itsesyytökset ja itseviha olivat niin totaalisia.Yöunet menivät viikoiksi. Hän käveli öisin kaupungin katuja, kun ei pystynyt ahdistukseltaan olemaan paikoillaan. Lopulta hän hakeutui lääkäriin, joka määräsi kolme viikkoa sairauslomaa ja unilääkkeitä. Jälkikäteen ajatellen se ei ollut riittävä eikä oikea hoito.
Minulla olisi ollut täydet syyt hakeutua työn katkaisemiseen ja voimien palauttamiseen jo paljon aikaisemmassa vaiheessa
Tommi Honkavaara
– Olisin kaivannut järeämpiä toimia, Honkavaara toteaa.– Totaalinen lepääminen ja irrottautuminen olisi voinut olla kuitenkin se parempi ratkaisu, joka olisi voinut kantaa pidemmälle, niin että olisi voinut lähteä koettelemaan uusia voimia ja vahvistua vähitellen, hän sanoo.Seurasi yritys palata töihin, uusi romahdus, ja erilaisia hoitojaksoja. Töihinpaluuyrityksen kariuduttua ahdistukseen Honkavaara noudatti työterveyslääkäriltä saamaansa ohjetta: jos tulee oikein paha paikka, hakeudu psykiatrisen sairaalan päivystykseen.Päivystyksessä häntä, puku päällä sisään tullutta siistiä nuorta miestä ei kuitenkaan otettu vastaan. Kesti kauan, että Honkavaara sai hoitoa, joka tuntui oikealta. Samalla hän tajusi, että apua olisi pitänyt hakea paljon aiemmin. Hän vain ei ollut osannut pyytää sitä.– Huomasin sen sitten, kun olin psykiatrisessa päiväsairaalassa, kauhoin puuroa lautaselle ja pääsin rauhalliseen paikkaan. Ajattelin, että voi kun olisin tiennyt tämmöisen paikan olemassaolosta pari vuotta sitten. Minulla olisi ollut täydet syyt hakeutua työn katkaisemiseen ja voimien palauttamiseen jo paljon aikaisemmassa vaiheessa, hän sanoo.Masennusta, ahdistusta ja niihin liittyviä erilaisia vaiheita hoidettiin laitoksissa, lääkkein ja terapian avulla. Hoitojaksojen alkuvaiheessa hän hoiti työasioita vielä sairauslomaltakin. Kännykän välityksellä hän oli sairaalasta käsin yhteydessä työpaikalle ja asiakkaisiin, vastasi kysymyksiin ja teki päätöksiäkin. Tehokas toipuminen olisi tietenkin vaatinut työstä irrottautumisen kokonaan, hän on tajunnut jälkikäteen.Aina välillä Honkavaara yritti töihinpaluuta, sillä hoidon tavoitteena oli palauttaa hänen työkykynsä. Samaan vanhaan dynaamiseen työhön palaaminen ei kuitenkaan onnistunut.
On ristiriitaista, että puhutaan ihmisten jaksamisesta ja siitä, että työ ei saisi olla niin kokonaisvaltaista ajattelua vaativaa, ja samaan aikaan töitä tehdään pienemmällä väkimäärällä ja toivotaan heti nopeita tuloksia
Tommi Honkavaara
– Pidennettyjen sairauslomajaksojen kierre päättyi siihen, että työeläkeyhtiö oli päättänyt ilman erillistä hakemusta muuttaa kuntoutumistuen pysyväksi työkyvyttömyyseläkkeeksi.Honkavaara oli silloin 33-vuotias. Identiteetin muutos oli valtava. Aikaansaava, innostava, luova ja menestyvä nuori mies olikin yhtäkkiä virallisesti työkyvytön.Nyt hän kokee viimein kuntoutuneensa ja päässeensä kohottautumaan kuopasta, joka oli niin syvä ja totaalinen, että se nieli hänet kokonaan vuosiksi. Työelämää hän on ehtinyt pohtia paljon.– On ristiriitaista, että puhutaan ihmisten jaksamisesta ja siitä, että työ ei saisi olla niin kokonaisvaltaista ajattelua vaativaa, ja samaan aikaan töitä tehdään pienemmällä väkimäärällä ja toivotaan heti nopeita tuloksia, Honkavaara sanoo.Työmenetelmien, työnkulun ja tavoitteiden suunnittelu olisi Honkavaaran mielestä yhtä tärkeää kuin itse suunnitelmien toteutuminen.– Tällaiseen suunnittelukulttuuriin ei nykyisessä työelämässä varmaan aina joka päivä varmaankaan päästä, hän sanoo.Jonain päivänä Honkavaara haluaisi taas tehdä jotain, mutta mitä ja millä tasolla, hän ei vielä tiedä. Syvän ja pitkällisen masennuksen jälkeen itsetunnon ja voimien kerääminen kestää kauan.– Toivon, että tänä päivänä, kun romahduksestani on kulunut jo kymmenisen vuotta, moni asia olisi muuttunut. Se suhtautuminen ja reagointi silloin, kun ihminen tulee hakemaan apua: vaikka hän ei osaa selittää, mikä häntä ahdistaa ja vaivaa ja mikä aiheuttaa unettomuutta - miksi miettii perimmäisiä kysymyksiä ja on ihan hukassa -, niin että hänet otettaisiin tosissaan.
