Polvijärveläinen pitkän linjan petotutkija ja luonto-opettaja Kai-Erik Nyholm kouluttaa Joensuun Niittylahdessa tulevia luonto- ja ympäristöalan ammattilaisia. Nyholm on huolestunut ihmisten vieraantumisesta luonnosta.
- Luontoalan koulutusta karsitaan jatkuvasti ja samalla ihmiset vieraantuvat luonnosta. Kyllähän meillä alkaa aikuisissakin olla paljon sellaista sukupolvea, joka ei kovin paljon liiku luonnossa.
- Aikaisemmin tieto luonnossa liikkumisesta siirtyi sukupolvelta toiselle. Muun muassa se, kuinka tulet tehdään. Monesti perimätieto ei enää kulje, joten luontokoulutusta ei enää nykypäivänä voi olla liikaa, toteaa Nyholm.
Luontoalan koulutusta karsitaan jatkuvasti ja samalla ihmiset vieraantuvat luonnosta
Kai-Erik Nyholm
Myös tekniikan kehitys on Nyholmin mukaan vaikuttanut siihen, että luonnossa liikkuminen ei enää ole niin houkuttelevaa vapaa-ajanviettoa kuin ennen tietokonepelejä ja älykännyköitä.
Monia asioita pelätään suotta
Kai-Erik Nyholm arvelee ihmisten pelkäävän luonnossa esimerkiksi eksymistä tai petoja. Varsinkin pedot aiheuttavat ristiriitaisia tunteita:
- Meillä on hyvin hankala tilanne suurpetojen hoidossa, koska meillä on niin paljon ääripäitä mielipiteidensä suhteen.
- Asiallinen tiedonlevitys näistä hienoista metsäneläimistä olisi erittäin tärkeää. Itse olen ollut tekemisissä niiden kanssa niin kauan, että minkäänlaiseen hysteriaan ei mielestäni ole aihetta. Petojen ominaisuudet on kuitenkin hyvä tiedostaa, korostaa Nyholm.
Esimerkiksi puissa kiipeily ja muukin vastaavanlainen tekeminen kehittää lapsen koordinaatiokykyä
Kai-Erik Nyholm
Lapset ovat tärkeitä
Petotutkija ja luonto-opettaja Kai-Erik Nyholm pitää tärkeänä, että lapsille tehdään luonnossa liikkumisesta ja luonnosta ylipäätään luonnollinen asia. Koulu olisi hyvä ympäristö tähän:
- Minä toisin kouluun lisää tällaista kokemuksellista oppimista niin paljon kuin suinkin mahdollista. Sen ei tarvitse olla mitään suurempaa kuin aitoja kokemuksia aidossa luonnossa.
Kai-Erik Nyholm muistuttaa myös siitä, että ehkä vanhempienkin kannattaisi harkita sitä, miten paljon lapsia holhotaan kodin seinien ulkopuolella.
- Esimerkiksi puissa kiipeily ja muukin vastaavanlainen tekeminen kehittää lapsen koordinaatiokykyä ja ylipäätään suhdetta luontoon.
Kai-Erik Nyholm on ympäristö- ja luontoalan lehtorina Pohjois-Karjalan ammattiopiston Niittylahden oppilaitoksessa. (Niittylahdessa ei enää ensi syksynä ole alalle uusia opiskelupaikkoja). Nyholm on myös tehnyt vuosia tutkimustyötä petojen kanssa.