Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Savonmaa ja Saimaa yhdistyvät yhdeksi kaupunkilehdeksi

Lehtiä julkaisseet Aluelehti Savonmaa ja Mainos- ja markkinointitoimisto Saimaa perustavat uuden yhtiön, jossa toimivat pääosakkaina.

Savonmaa-lehti
Kuva: Jonne Laasonen/Yle
Juho Liukkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Savonmaa ja Saimaa-kaupunkilehdet yhdistyvät yhteiseksi ilmaisjakelulehdeksi. Yhteisjulkaisu ilmestyy ensimmäisen kerran ensi viikolla.

Uutta julkaisua varten perustetaan uusi yhtiö Savonlinnan mediat. Lehden levikiksi kerrotaan 25 000 lehteä.

– Lehden jakelumäärä pysyy ennallaan, mutta yhdistymisellä puolitetaan nykyisiä kuluja, Saimaa-lehden toimitusjohtaja Matti Pulkkinen kertoo.

Uuden julkaisun nimeä ei vielä kerrota.

Molemmat yhtiöt hakeutuivat yrityssaneeraukseen alkuvuodesta.

Savonmaa-lehdellä on velkaa reilut 240-tuhatta euroa ja Saimaa-lehdellä yli 320-tuhatta euroa.

Suosittelemme sinulle