Suomalainen jonottaa leipää pakon edessä, kätelläkseen presidenttiä, juodakseen erikoiskahvin. 2000-luvulla otsikoihin ovat nousseet terveyskeskusten sikapiikkijonot ja rekkajonot. Mitä juuri nyt jonotetaan Helsingin keskustassa?
Sunnuntaiaamu Helsingin keskustassa. Kymmeniä teini-ikäisiä tyttöjä on leiriytynyt jonoksi keikkaravintola The Circuksen eteen. Moni istuu vedenpitävillä vaahtomuovipatjoilla, toisilla on makuupussit. Kärkipään tytöt kertovat tulleensa puolenyön jälkeen kärkkymään parhaita paikkoja amerikkalaisyhtye All Time Lown iltaiseen konserttiin.
Nimi ei kuulosta tutulta. Joskus samalla paikalla on ollut hurja ruuhka Robinin keikalle, hänet tuntevat aikuisemmatkin.
Jonot tulivat syksyllä pysyväksi osaksi Helsingin katukuvaa. Tuolloin avattiin lyhyen ajan sisään kaksi amerikkalaista ravintolaketjua keskustaan. Ostaakseen Starbucksin kahvia tai Burger Kingin hampurilaisen on edelleen astuttava pitkän jonon hännille, usein kadulle.
Ei ole kauan siitä, kun Helsingissä jonotettiin asuntoja. Markkinahintoja huokeammat hitas-asunnot luvattiin antaa ensimmäisille ilmoittautuneille, mikä johti päiväkausien jonoihin viraston oven taakse. Kysyttiin, kukapa ei jonottaisi kotia loppuelämäkseen, kun jotkut jonottavat parin tunnin rokkikonserttiinkin.
Vastattiin, että sairaat ja huonojalkaiset. Helsingin kaupunki vaihtoi asuntojonot nettiarvonnaksi.
Yle Uutiset kokosi arkistoistaan viime vuosien jonotustapauksia.
Helsinki sunnuntaiaamuna 16. helmikuuta 2014. Keikkapaikkana tutun The Circus -ravintolan edessä on pitkä jono teini-ikäisiä tyttöjä, osa makuupusseissa. Illalla ravintolassa esiintyy amerikkalaisyhtye All Time Low. Kuva: Yle Uutiset
Pikaruokaketju Burger Kingin avajaiset 13. joulukuuta 2013. Pihalle kiemurteleva jono on komistanut hampurilaispaikan edustaa viikkokausia. Kuva: Yle Uutiset
Bensajono Nelostiellä Iin kohdalla Pohjois-Pohjanmaalla 18. tammikuuta 2013. Kilometrien autoletkat syntyivät uuden tankkauspisteen avajaistarjouksesta, euron bensasta. Kuva: Yle / Tuomo Tokoi
Jyväskyläläiset jonottavat sikainfluenssarokotuksia Kyllön terveysasemalla marraskuussa 2009. Kiemurtelevia jonoja nähtiin pitkin Suomenniemeä kansallisten rokotusten alkaessa terveyskeskuksissa. Kuva: YLE / Simo Pitkänen
Kymmenissä kaupungeissa järjestetään vähäosaisille leipäjonoja. Esim. Espoonlahden seurakunnan diakoniatyö jakoi viime vuonna 15 000 ruokakassia. Kuva: Yle
Erilainen ruokajono: satojen metrien odotus maa- ja metsätaloustuottajien lihakojuille Helsingissä marraskuussa 2012. Mielenilmauksessa ruokaa "polkumyytiin" tuottajan saamalla hinnalla. Kuva: Yle
Rekkajonoa Vaalimaalla 2012. Kuva: YLE
Elokuvatrilogia Hobitin toista osaa jonotettiin katsomaan jo monta päivää ennen ensi-iltaa Tennispalatsin luona marraskuussa 2013. Kuva: Vera Zotow/Yle
Sauli Niinistö ja Jenni Haukio presidentti Tarja Halosen itsenäisyysjuhlan kättelyjonossa 2011. Kuva: YLE