Suomen talouden tila on vakava ja edellyttää toimia, sanoo Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. Kansantalous on kuusi miljardia pienempi kuin OECD kaksi vuotta sitten ennusti.
– Se on pudottanut verotuksen tason, siitä on syntynyt iso aukko. Nyt tarvitaan toimenpiteitä, Liikanen sanoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa maanantaina.
Liikanen tukee hallituksen kaavailemaa yli hallituskausien kestävää valtiontalouden kulukuuria.
– Pitäisi erottaa kaksi asiaa: Yksi on talouden tosiasiat ja toinen on arvovalinnat, jotka kuuluvat politiikan piiriin. Toivoisin kovasti, että talouden tosiasioista voitaisiin löytää yhteinen pohja, kuten tapahtui keväällä työmarkkinoilla.
– Talouden faktat eivät kuulu politiikan piiriin. Politiikkaan kuuluu se, mihin tärkeysjärjestykseen asioita laitetaan, se on vaaleissa ratkaistava.
Kansainvälinen tai suomalainen talouskriisi eivät ole alkaneet tällä vaalikaudella, Liikanen muistuttaa.
– Finanssikriisi alkoi 2007-08 ja jatkuu tämän vaalikauden. Suomen talouden rakennekriisi alkoi edellisellä vaalikaudella, on kestänyt tämän ja jatkuu seuraavalle. Kyllä toivoisin, että eduskunnassa katsotaan Suomen talouden pitkää kehitystä.
Liikanen luottaa poliitikkojen tahtoon hoitaa Suomen asiat kuntoon.
– Se on kuitenkin kaikkien yhteinen pyrkimys. Jos edes siitä, paljonko taloutta pitää sopeuttaa, että Suomi olisi kestävällä tiellä, voisi sopia, niin kyllä politiikalle ja riitelylle jää ihan riittävästi tilaa, Liikanen sanoo.