Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Räpduo JVG:n yllättävät olympialaissuosikit: ”Seuraamme ampumahiihtoa ja kelkkailua”

Urheilutaustasta tunnettu räpduo JVG kävi tiistaina Yle Urheilun Harasoo-studion vieraana. Kovat lätkäfanit Jare Brand ja Ville Galle ovat tapittaneet jääkiekon lisäksi myös ampumahiihtoa ja kelkkailua Sotshin olympialaisissa.

Maanantaina 17. helmikuuta Sotshi-lähetyksen Harasoo-vieraaksi saapui räpduo JVG, joka muisteli muun muassa sykähdyttävintä urheiluhetkeään sekä kertoi, mitä lajeja he tapittavat olympialaisissa.
Maria Rautio
Avaa Yle-sovelluksessa

Suoraan satamasta abiristeilykeikoilta Yle Urheilun haastatteluun saapuneilla JVG:n Jare Brand ja Ville Galle tunnetaan suurina lätkäfaneina. Lätkän lisäksi kaksikolla oli risteilyillä aikaa katsoa myös muita olympialajeja.

- On siistiä katsoa myös lajeja, joita ei normaalisti tule seurattua. Olen syttynyt ampumahiihtoon, mitä en ole ennen katsonut. Se on mielenkiintoisempaa kuin tavallinen hiihto, koska siinä on se vaaramomentti, että voi osua vastustajaa nilkkaan, Jare vitsailee.

Ville Galle puolestaan on innostunut kelkkailusta.

- En lähtisi itse kelkkailua ensimmäisenä kokeilemaan, mutta se näyttää siistiltä ja hullulta. On makeeta, että siellä on myös Jamaikan joukkue osallisena, Ville hehkuttaa.

Kaksikko kertoi haastattelussa myös sykähdyttävimmistä urheilumuistoistaan sekä lausui penkkiurheilukansalle tsemppiriimit. Katso haastattelu jutun ylälaidan videosta.

Suosittelemme