Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Koira on moniosaaja – katso 30 ammatin lista

Koirat ovat työskennelleet ihmisen apuna siitä lähtien, kun ne ovat ihmisen seuraan hakeutuneet. Kokosimme yhteen 30 tehtävää, joissa koiria nykypäivänä käytetään.

Koira tutkii autonrengasta.
Sotakoira Aimo ja vääpeli Juha-Pekka Kallio voittivat räjähdekoirien mestaruuden. Kuva: Tina Finn
Paula Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Koira on paitsi ihmisen paras ystävä, myös ihmisen työtoveri. Moni asia jäisi tekemättä, jos koira ei sitä hoitaisi.

Kennelliiton viestintäpäällikkö Kaija Unhola kertoo, että koiran ja ihmisen välinen yhteistyö on hyvin pitkäikäistä.

– Siitä lähtien, kun koira liittyi ihmisen seuraan, se on tehnyt tehtäviä, Unhola kertoo.

Koiran työkäyttö lähti metsästyksestä. Ihmiset huomasivat, kuinka koira havaitsi puussa linnun ja ymmärsivät, että koira voi olla hyödyksi. Myöhemmin huomattiin, että koira voidaan opettaa tekemään erilaisia tehtäviä ihmisen avuksi ja koira tekee niitä mielellään.

– Koira on eläimistä sellainen, joka pystyy lukemaan ihmisen käytöstä erittäin hyvin. Siitä johtuen koira on helppo kouluttaa, Unhola sanoo.

Koiran koulutuksessa ja hyötykäytössä on vain mielikuvitus rajana. Jo nyt koiria käytetään lukuisissa erilaisissa tehtävissä, joista valtaosa perustuu koiran tarkkaan hajuaistiin. Unhola arvelee, että hajuaistia tullaan jatkossakin hyödyntämään.

– Onhan näitäkin koiria, jotka haistavat sairauksia. Voisiko se ihmisen ja koiran yhteiselo vielä tiivistyä siinä suhteessa, että koira tulkitsee ihmisen terveydentilaa ja hyvinvointia, pohtii Unhola.

Esimerkkejä koiran ammateista

Avustajakoira auttaa liikuntarajoitteista käyttäjäänsä monenlaisissa arkielämän askareissa, kuten jääkaapin oven avaamisessa ja tavaroiden noutamisessa.

**Epilepsiakoira **haistaa alkavan epilepsiakohtauksen ja osaa ilmoittaa lähestyvästä kohtauksesta.

Etsijäkoira on koulutettu etsimään kadonneita eläimiä. Koiralle annetaan nuuhkittavaksi esine, jossa on kadonneen eläimen hajua ja koira etsii eläimen hajun perusteella.

Halikoira työskentelee esimerkiksi vanhainkodeissa tai kehitysvammaisten luona. Koira tuo ihmisille mielenvirkistystä ja vahvistaa heidän terveyttään ja hyvinvointiaan. Halikoira voi myös houkutella ihmiset liikkumaan.

Homekoira haistaa homeen huoneilmasta ja voi paikallistaa homeen paikan talon rakenteista.

Avustajakoira auttaa kenkää pois jalasta.
Avustajakoira auttaa vaikka kengät jalasta. Kuva: Yle

Huumekoiraon koulutettu etsimään huumeita hajuaistinsa avulla. Huumekoirat työskentelevät poliisilla, tullilla, Rajavartiolaitoksella ja rikosseuraamusvirastolla.

Hypokoira toimii diabeetikon omahoidon tukena ja haistaa tämän verensokerivaihtelut. Koira on koulutettu ilmaisemaan matalat ja korkeat verensokerit omistajalleen.

Kaverikoira on tavallinen kotikoira, joka käy omistajansa kanssa tuomassa iloa ja eläinkontakteja esimerkiksi vanhainkoteihin ja sairaaloihin.

Kuulokoira on kuuron tai huonokuuloisen apuna toimiva koira. Koira ilmaisee omistajalleen sille opetetut äänet, kuten esimerkiksi ovikellon, puhelimen tai palovaroittimen äänen. Esimerkiksi perhoskoiralla, shetlanninlammaskoiralla ja tiibetinspanielilla on hyvät edellytykset kuulokoirana toimimiseen.

Huumekoira työssään
Huumekoira haistaa huumeet. Kuva: YLE

Lahokoiraon koulutettu haistamaan lahot kohdat esimerkiksi puhelinpylväistä.

Laumanvartijakoira tehtävä on suojella eläinlaumaa saalistajilta.

**Laviinikoira **etsii lumivyöryn alle jääneitä ihmisiä.

Lukukoira avustaa lapsia lukemisessa. Koira kuuntelee lapsen lukemista ilman keskeytystä tai arviota lukemisesta ja auttaa lasta tuntemaan olonsa hyväksytyksi.

**Metsästyskoira **auttaa ihmisiä saalistettavien eläinten kiinni saamisessa.

Opaskoira avustaa ja tukee sokeita tai vaikeasti heikkonäköisiä. Koira avustaa käyttäjäänsä liikkumisessa, sillä se pysyy opitulla reitillä ja ilmaisee käyttäjälleen esteet ja tienylityspaikat. Opaskoirat ovat yleensä rodultaan labradorinnoutajia.

Paimenkoira käytetään apuna eläinten paimennuksessa. Koiran tehtävä on ohjata eläimiä haluttuun suuntaan.

Lukukoira auttaa lukemaan
Lukukoira kuuntelee lapsen lukemista. Kuva: YLE / Anna Huittinen

Pelastuskoiraon viranomaisten avuksi koulutettu koira, joka auttaa kadonneiden ihmisten etsinnässä. Pelastuskoira voi olla viranomaiskäytössä tai se voidaan kutsua tarvittaessa avustamaan etsinnässä.

Poliisikoira on poliisin työkäyttöön koulutettu koira. Koiria käytetään moniin tarkoituksiin: työtehtäviä voivat olla esimerkiksi jäljestäminen, suojelu ja rikospaikkaetsintä. Yleisin poliisikoirarotu on Suomessa saksanpaimenkoira.

Pommikoira on pommin haistava koira, joka toimii yleensä poliisin, Rajavartiolaitoksen tai asevoimien palveluksessa. Pommikoira löytää räjähteet huomattavasti ihmistä nopeammin.

Rajakoira on Rajavartiolaitoksen palveluksessa oleva koira. Rajakoirat avustavat ihmisiä muun muassa rajatarkastuksissa ja toimivat merivartiokoirina meripelastuksen tukena. Käytössä olevia rotuja ovat esimerkiksi saksanpaimenkoira, belgianpaimenkoira malinois ja labradorinnoutaja.  

Poliisin ruumiskoira haistelee vettä poliisiveneestä.
Poliisin ruumiskoirat koulutetaan löytämään hukkuneet vedestä. Kuva: Mika Kanerva / YLE

Rauniokoiraon pelastuskoira, joka etsii esimerkiksi sortuneiden talojen alle jääneitä ihmisiä.

Rekikoira on vetämiseen jalostettu koira, jota käytetään vetämään rekeä lumisessa maastossa. Koirien perinteisiä käyttäjiä ovat eskimot ja intiaanit.

Ruumiskoira on poliisin käytössä oleva koira, joka on koulutettu etsimään ruumiita. Pääasiassa koiria käytetään hukkuneiden etsintään ja rikospaikalla tutkinnan apuna.

Sienikoira on koira, joka on koulutettu etsimään maastosta sieniä.

Sotakoira on armeijan palveluksessa työskentelevä koira, jota käytetään muun muassa vartiointi- ja etsintätehtäviin.

Halikoira Viljo vanhusten parissa.
Halikoira tuo iloa esimerkiksi vanhuksille. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Suojelukoiraon koulutettu suojelemaan ohjaajaansa tai vartiointialuettaan. Koira on koulutettu haukkumaan vieraita ja käymään tunkeilijan kimppuun. Yleisimpiä suojelukoiria ovat esimerkiksi dobermanni, rottweiler ja saksanpaimenkoira.

**Syöpäkoira **on koulutettu haistamaan syöpä. Tähän mennessä koirat ovat osanneet haistaa ainakin keuhko-, suolisto-, iho-, virtsarakko-, rinta- ja munasarjasyöpiä.

Tukikoira on vapaaehtoistyössä käytettävä koira, jota voidaan käyttää esimerkiksi lastensuojelun tukihenkilötoiminnassa tai mielenterveystoiminnassa.

Vahtikoira on tehtäviensä puolesta vastaava kuin suojelukoira, mutta sitä ei ole koulutettu käymään tunkeilijan kimppuun. Vahtikoiran haukunnan odotetaan pelottavan tunkeilija pois. 

Verijälkikoira on koulutettu seuraamaan eläimen verijälkeä. Koiraa käytetään esimerkiksi silloin, kun liikenteessä on tapahtunut hirvikolari ja vahingoittunut eläin on paennut metsään.

Suosittelemme sinulle