Pietarsaari koki isonvihan aikana kovia. Kaupunki poltettiin mennen tullen. Kevättalvella paloi raatihuone, pappila ja koulu – käytännössä kaupungin eteläosa.
Kun vihollisjoukot palasivat syksyllä pohjoisesta, ne sytyttivät parikymmenvuotiaan kirkonkin tuleen. Kullat ja hopeat, kynttiläkruunut ja kirkonkellot pelastuivat, kun ne oli osattu ajoissa viedä turvaan.
Vaasassa ja Kokkolassa oli sota-aikana helpompaa. Joukot majoittuivat kaupunkeihin ja talo säästyivät. Raahea kohti perääntyvät Armfeltin armeijan rippeet tosin polttivat Kokkolan sataman.
Ruotsiin vai piilopirttiin?
Sodassa ei sääliä tunneta. Sen arvaten Pietarsaaressa porvarit olivat vihollisten tulessa ottaneet purjeveneet alleen ja paenneet Ruotsiin. Seppä, joka uhmasi sotaa jäämällä kotiinsa, menetti henkensä. Köyhät turvautuivat piilopirtteihin. Vihollinen oli kuitenkin peräänantamaton. Sotilaat kiipesivät katoille tähystämään, nouseeko mistään savua. Jos nousi ja piilopirtti löytyi, taas oli hengenlähtö edessä.
Kaikki pienveneiden omistajat eivät uskaltautuneet lahden yli Ruotsin puolelle. He yrittivät seilata rannikkoa pitkin pohjoiseen, Hailuotoon. Kun sinne valui venekunta toisensa jälkeen, venäläiset kaleeritkin soutivat katsomaan, mitä oli tekeillä. Pakolaismiehet pääsivät hengestään, mutta jostain syystä naiset nyt säästettiin.
Venäläisille sotilaille kelpasivat suomalaisten kullat ja hopeat – jos niitä oli. Yhtä mieluusti he haalivat joukkoihinsa lapsia, jopa perhekuntia.
Lapsivankina Venäjälle
Venäläisille sotilaille kelpasivat suomalaisten kullat ja hopeat – jos niitä oli. Yhtä mieluusti he haalivat joukkoihinsa lapsia, jopa perhekuntia. Pojista kasvatettiin Pietarin kaupungin rakentajia ja maaorjia, tytöt kelpasivat viihdykkeeksi jo kuljetusmatkalla. Yksistään Pietarsaaren näyttelyssä esillä oleva vangiksi vietyjen nimilista on todella pitkä. Moni on löytänyt listalta sukulaisiaan.
Raskaasti miehitetyt venäläiset kaleerilaivat eivät aina onnistuneet purjehtimaan turvallisesti määränpäähänsä. Pohjanmaan rannikolla uponneiden alusten jäämistöstä on poimittu Pietarsaaren näyttelyyn, ikoneita, lusikoita, nappeja ja aseita. Sukeltajat ovat nostaneet maihin myös kotimaisten jälleenrakentajien esineitä ja tarvekaluja. Siinä joukossa on laakeita tiiliä, jotka oli tarkoitettu Tornion raatihuoneen katoksi. Iso osa makaa edelleen Luodon saaristossa meren pohjassa.
Uudenkaupungin rauha solmittiin 1721. Ruotsi joutui luovuttamaan suuria alueita ja menetti asemansa pohjoiseurooppalaisena suurvaltana. Pohjalaismaakunnissa jälleenrakennus yski vuosikausia, mutta kymmenen vuoden kuluttua Pietarsaaressa oli jo uusi puukirkko. Tyhjissä taloissa isännöivät uudet, monesti järviseudulta muuttaneet asukkaat. Aikanaan elämä voitti.