Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Ikänestori Lagat teki MM-hallikisojen historiaa

Pitkään huipulla ollut yhdysvaltalaisjuoksija Bernard Lagat nappasi miesten halli-MM-mitalin kaikkien aikojen vanhimpana miesyleisurheilijana.

Bernard Lagat (Arkistokuvaa)
Bernard Lagat (Arkistokuvaa) Kuva: EPA
Timo Uusitalo
Avaa Yle-sovelluksessa

Kenialaissyntyinen keskimatkanjuoksija sijoittui miesten 3 000 metrillä MM-hopealle ajalla 7.55,22. Samalla Lagatista tuli 39 vuoden ja 87 päivän ikäisenä kaikkien aikojen vanhin halli-MM-mitalisti.

Nandi-heimon juoksija opiskeli Washingtonissa yliopistossa, josta hän valmistui vuonna 2000.

Kaksinkertainen olympiamitalisti on saavuttanut ulkoratojen MM-kisoissa kaikkiaan viisi mitalia, joista kaksi kultaista. MM-halleissa hän on kolminkertainen maailmanmestari vuosilta 2004, 2010 ja 2012. 

Puolassa käytävissä MM-hallikisoissa 3000 metrin mestaruus meni sunnuntaina Kenian 21-vuotiaalle Caleb Mwangangi Ndikulle voittoajalla 7.54,94. Etiopian Dejen Gebremeskel askelsi pronssille - 7.55,39.

MM-hallikisat huipentuivat ME-aikaan

MM-hallimestaruuskilpailut Sopotissa päättyivät miesten 4x400 metrin viestinjuoksuun, missä Yhdysvaltain joukkue rikkoi maailman halliennätyksen ajalla 3.02,13. Edellinen maailmanennätys oli Yhdysvaltain vuoden 1999 mestarijoukkueen nimissä ajalla 3.02,83.

Nopeimman osuusajan 45,12 juoksi Yhdysvaltain ankkuri Calvin Smith Junior, jonka isä Calvin Smith Senior voitti sekä 200 metrin että 4x100 metrin maailmanmestaruudet 31 vuotta sitten Helsingissä. Yhdysvaltain aloittajana toimi Kyle Clemons, toisen osuuden juoksi David Verburg 45,62 ja kolmannen Kind Butler 45,41.

Suhteellisesti lähes Smithin lentävän lähdön aikaa 45,12 vastasi Kyle Clemonsin ja Britannian Conrad Williamsin avausosuuden seisovan lähdön aika 45,98. Williams on kahdeksan kertaa edustanut Britannian viestijoukkuetta sijoittuen joka kerta neljän parhaan joukkoon ja palkittu jo viidesti hopeamitalilla

**YLEISURHEILUN  HALLI-MM, PUOLA **

**_Sunnuntain mitalistit:

3 000 metriä_**
1. Caleb Mwangangi Ndiku KEN  7.54,94
2. Bernard Lagat         USA  7.55,22
3. Dejen Gebremeskel     ETH  7.55,39

800 m
1. Chanelle Price        USA  2.00,09
2. Angelika Cichocka     POL  2.00,45
3. Marina Arzamasova     BLR  2.00,79

Seiväs
1. Yarisley Silva        CUB      470
2. Anzhelika Sidorova    RUS      470
2. Jirina Svobodova      CZE      470

Pituus
1. Eloyse Lesueur        FRA      685
2.  K. Johnson-Thompson GBR     681
3. Ivana Spanovic        SRB      677

800 metriä
1. Mohammed Aman        ETH     1.46,40
2. Adam Kszczot         POL     1.46,76
3. Marcin Lewandowski   POL     1.47,09

3000 metriä
1. Genzebe Dibaba       ETH     8.55,04
2. Hellen Onsando Dbiri KEN     8.57,72
3. Maryam Yusuf Jamal   BRN     8.59,19

Korkeus
1. Mutaz Essa Barshim   QAT        238
2. Ivan Ukhov           RUS        238
3. Andriy Protsenko     UKR        236

4x400 viesti, naiset
1. USA                          3.24,83
2. JAM                          3.26,54
3. GBR                          3.27,90

60 metriä
1. Shelly-Ann Fraser-Pryce JAM     6,98
2. Murielle Ahoure         CIV     7,01
3. Tianna Bartoletta       USA     7,06

Kolmiloikka
1. Ljukman Adams           RUS    17,37
2. Ernesto Reve            CUB    17,33
3. Pedro Pablo Pichardo    CUB    17,24

60 m aj
1. Omo Osaghae             USA     7,45
2. Pascal Martinot-Lagarde FRA     7,46
3. Garfield Darien         FRA     7,47

**4x400 viesti, miehet **    
1. USA Cle                  ME  3.02,13
Clemons, Verburg, Butler, Smith
2. GBR                          3.03,49
3. JAM                          3.03,69

Suosittelemme