Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Kaikkien aikojen romahdus päätöserässä – Vancouver päästi seitsemän maalia ja hävisi

Vancouver Canucks päästi päätöserässä seitsemän maalia ja hävisi New York Islandersille 4-7-lukemin.

Teemu Tammilehto
Avaa Yle-sovelluksessa

NHL-seura Vancouver Canucksin ottelu New York Islandersia vastaan näytti kahden erän jälkeen hyvältä, kun joukkue johti kotikentällään 3-0-lukemin. Ottelun päätöserä oli kuitenkin kotijoukkueelle nöyryyttävä, kun Islanders osui peräti seitsemän kertaa ja nousi 7-4-voittoon.

Josh Bailey toi vierasjoukkueen kahden maalin päähän heti erän alussa ylivoimalla. Peli oli tasan jo kolmen ja puolen minuutin jälkeen, kun Ryan Strome ja Calvin de Haan osuivat ylivoimalla vain 22 sekunnin välein.

Frans Nielsen vei kuuden minuutin kohdalla Islandersin ensimmäisen kerran johtoon, mutta Canucks nousi vielä taisteluun. Christopher Tanev toi erän puolivälissä isännät tasoihin, mutta sekään ei riittänyt. Matt Martin ja Anders Lee osuivat vajaassa kahdessa minuutissa kahdesti ja Islanders karkasi lopullisesti. Cal Clutterbuck viimeisteli loppulukemat tyhjiin.

Suosittelemme