Naisten maailmancupin kokonaiskilpailua johtaa Therese Johaug 1281 pisteellä, mutta Marit Björgen on ainoastaa 39 pisteen päässä. Tänään starttaavassa Falunin maailmancupin finaalissa jaetaan normaaliin mini-tourin tapaan lisäpisteitä, joten tilanne elää todennäköisesti loppuun asti.
Jos Johaug voittoo kokonaiscupin, tulee hänestä ensimmäinen hiihtäjä, joka on tehnyt tämän sijoituttuaan ensin edellisellä kaudella toiseksi ja sitä edellisellä kolmanneksi. Jos taas Björgen voittaa, nousee hän Justyna Kowalczykin ja Bente Skarin rinnalle neljällä voitolla. Ainoastaan Jelena Välbe on heidän edellään viidellä kokonaiscupin voitollaan.
Björgen on voittanut Falunin finaalin jo neljä kertaa aikaisemmin ja vieläpä neljänä perättäisenä kautena. Kowalczyk voitti Falunin vuonna 2009. Johaug sen sijaan ei ole koskaan voittanut maailmancupin finaalia, mutta hän on sijoittunut kakkoseksi vuonna 2009 sekä 2013.
Maailmancupin kokonaiskilpailussa Norjalla on neloisjohto, sillä kolmantena on Astrid Jacobsen 965 pisteellään ja nejjäntenä Heidi Weng 776 pisteellään. Suomalaisista parhaiten on sijoittunut Kerttu Niskanen, joka on kuudentena 730 pisteellä.
Niskasen lisäksi suomalaisnaisista Falunin finaaliin osallistuvat Krista Lähteenmäki (9:s, 630 pistettä), Anne Kyllönen (11:s, 615 pistettä) ja Aino-Kaisa Saarinen (13:s, 526 pistettä). Myös Riitta-Liisa Roposella olisi ollut oikeus osallistua Falunin kisoihin, mutta hän hiihtää samaan aikaan Birkebeinerrennettin kisan Norjassa.
Falunin viikonloppu alkaa perjantaina perinteisen hiihtotavan sprintillä. Lauantaina ohjelmassa on yhdistelmäkilpailu ja sunnuntaina naisilla on 10 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajokisa.