Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Talvivaarassa pieni tulipalo

Palon aiheutti rikkivetykehittimen toimintahäiriö. Talvivaaran kaivosalueella sattui rikkivetyvuoto kaksi viikkoa sitten.

Teemu Hallamaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Talvivaaran kaivosalueella Sotkamossa on sattunut pieni tulipalo. Pelastuslaitoksen mukaan rikkivetykehittimen toimintahäiriö aiheutti palon, joka tuhosi eristeet muutaman neliön alueelta. Talvivaaran henkilöstö sai palon sammutettua.

Paikalle saapuneet pelastuslaitoksen yksiköt varmistavat tilannetta edelleen. Palo ei aiheuttanut vaaraa ihmisille.

Kaksi viikkoa sitten kaivosalueella tapahtui vastaavanlainen rikkivetyvuoto. Tuolloin yhtiö kertoi vuodon aiheutuneen prosessihäiriöstä, jonka seurauksena rikkivetyä vapautui rakennuksen sisä- ja ulkopuolelle käynnistäen hälytys- ja varojärjestelmät.

Suosittelemme