Laitoskasvatus voi heikentää kalojen maitia, selviää Itä-Suomen yliopiston tutkimuksesta. Monia uhanalaisia kalakantoja ylläpidetään laitoksissa tuotetuilla istukkailla, mutta istutusten tuotto on heikentynyt.
Tutkimuksessa selvisi, että pitkään laitoksissa kasvatettujen Inarinjärven nieriäkantojen maidissa oli vähemmän aktiivisesti liikkuvia siittiöitä kuin luonnonkaloilla. Siittiöiden uintinopeus oli laitoskaloilla luonnonkaloja nopeampi. Kyseessä on ensimmäinen tutkimushavainto laitosympäristössä tapahtuvan sukusolutason valinnan vaikutuksesta kalojen maitiin.
- Jos verrataan luonnonympäristöön, niin siellä on voimakas siittiökilpailu eli samanaikaisesti saattaa olla saman naaraan mätijyviä hedelmöittämässä useampi koiras, eli on voimakas siittiövalinta. Sen sijaan laitosympäristössä, missä ihminen lypsää mädin ja maidin ja hedelmöittää ne samanaikaisesti eli keinotekoisesti, siittiökilpailu jää kokonaan toteutumatta, professori Raine Kortet sanoo.
Itä-Suomen yliopisto teki tutkimuksen yhteistyössä RKTL:n, MTT:n ja Tromssan yliopiston kanssa. Aiheesta tarvitaan vielä lisätutkimuksia.