Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Lauha talvi on vaikuttanut varusmieskoulutukseen

Kovat pakkaset ja korkeat lumihanget eivät ole kouluttaneet tämän talven varusmiestä, ja hiihtäminen sekä moottorikelkkailu ovat jääneet vähemmälle. Ampumaharjoitukset sen sijaan on viety läpi sormia palelluttamatta.

Varusmies käynnistää moottorikelkkaa Kainuun Prikaatilla.
Kuva: Sanna Kähkönen / Yle
Sanna Kähkönen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kainuun Prikaatin majuri Risto Heikkinen katsoo moottorikelkkoja Kajaanin Hoikankankaan varastohallilla.

– Koulutusta näillä kelkoilla on tänäkin talvena pystytty järjestämään, mutta huonoissa olosuhteissa. Ojien ylittäminen ollut todella hankalaa, kulkeminen on tapahtunut vain urilla.

– Koulutamme tälläkin hetkellä 30 moottorikelkan kuljettajaa, jotka nyt ajoharjoittelevat Vuosangan ampuma-alueella, Heikkinen kertoo.

Suomalainen sotilas tunnetaan taidoista, jotka korostuvat kylmässä ja pakkasessa. Majuri Risto Heikkisen mukaan koulutussuunnitelmien mukaiset harjoitukset on pystytty järjestämään myös vähälumisena ja lauhana talvena.

– Mutta paksussa lumihangessa jalan kulkeminen ja pakkaselta suojaantumisen harjoittelu on jäänyt vähemmälle, hän myöntää.

Myös olosuhteet hiihtämiseen ovat olleet paikoin hankalat. Se näkyy varusmiehen etenemisessä maastossa.

– Hiihtämäänkin on päästy, mutta siirtymiset harjoitusalueille on hoidettu kävelemällä. Tavallisesti ne hoidetaan tähän aikaan vuodesta suksilla, Heikkinen kertoo.

Olosuhteet on koettu myös helpotuksena

Leudoilla ja vähälumisilla olosuhteilla on ollut myös koulutusta helpottavia vaikutuksia.

– Varusmiehellä on ollut miellyttävämpi suorittaa ampumaharjoituksia, kun pakkanen ei ole paleltanut sormia. Myös maastossa jalan eteneminen on ollut helpompaa, kun lunta ei ole ollut haittana, Heikkinen kertoo.

Moottorikelkka peruutetaan katokseen.
Kuva: Sanna Kähkönen / Yle

Kainuun Prikaatissa varusmiespalvelusta suorittavista suurin osa tulee Pohjanmaalta.

– Tilanne voi olla heille jopa kotoisa, kuvailee majuri Risto Heikkinen.

Aamulla ollaan sisällä tunti tai kaksi. Loppupäivä menee ulkona, joskus jopa yöt.

Risto Heikkinen

Perusopetuksen saanneella varusmiehellä suurin osa palveluksesta tapahtuu Heikkisen mukaan ulkona.

– Nyt kun erikoiskoulutuskausi käynnissä, niin aamulla ollaan sisällä tunti tai kaksi. Loppupäivä menee ulkona, joskus jopa yöt.

Koulutukset pystytään jatkossakin hoitamaan, jos lumi ja pakkanen eivät riitä. Vaativissa olosuhteissa tapahtuvat harjaantumiset leudot talvet laittavat koetukselle.

– Erityisryhmät, kuten urheiluvalmennettavat pystyvät hakemaan heille parhaat olosuhteet Vuokatista. Toivotaan kuitenkin, että tämä oli vain poikkeuksellinen vuosi ja vuoden päästä tilanne olisi talvisen normaali, Heikkinen sanoo.

Suosittelemme sinulle