Hyppää sisältöön

Kotipuutarhurin kannattaa pian tarttua kasteluämpäriin

Kasvien kevät on leudosta alkuvuodesta huolimatta pitkälti normaalissa aikataulussa. Esimerkiksi kevätleikkaukset voi vielä tehdä huoletta. Sen sijaan lämpimien tuulten alkaessa puhaltaa kannattaa viherpeukalon napata ämpärit käsiin ja ryhtyä auttamaan kasvustoja, joiden juuret eivät pysty kiskomaan niin paljon kosteutta kuin maanpäällisistä osista häviää.

Kuva: Jukka-Pekka Tyhtilä / Yle

Puutarhatuotannon asiantuntija Kirsi Voho ProAgriasta lohduttaa, ettei leikkaamisten suhteen peliä ole suinkaan menetetty. Vaikka tuntuu, että kevät on pitkälläkin, noudattelee kasvukausi vielä aikalailla maaliskuun-huhtikuun alun oloja. Yöpakkaset ja välillä päivänkin pikkupakkaset pitävät kasvien vauhdin maltillisena.

Voho arvioi, että aivan lounaisinta Suomea lukuunottamatta tilanne on samankaltainen koko maassa. Pienilmastollisia eroja sen sijaan saattaa löytyä lyhyidenkin matkojen väliltä: yhden avoimella ja toisen suojaisella pihalla olot voivat olla hyvin erilaiset.

Muutenkin kasvit antavat paljon anteeksi, Voho muistuttaa. Leikkaamista suositellaan tehtäväksi ennen kuin nestevirtaus on kasveissa voimakkaimmillaan. Täydessä lehdessä olevia leikattaessa haavapinnat jäävät märiksi ja puu tai pensas altistuu taudeille ja tuholaisille. Pieniä haavoja kasvit taas kestävät millloin vain:

– Kuivien ja huonojen osien poisto on aina hyvä, sama missä kohtaa kalenteria mennään.

Hötylumesta ei ole kosteuttajaksi

Voho on huolissaan kasvustojen kuivumisesta, sillä juurilla on jäisessä maassa kovemmat talviolot kuin kasvin maanpäällisillä osilla:

Veikkaan, että kasvustojen kuivumisia huomataan toukokuussa paljonkin.

Puutarhatuotannon asiantuntija Kirsi Voho, ProAgria Oulu

– Kasvi alkaa hengittää ja haihduttaa ja kosteutta poistuu. Ja jos se ei voi juuristolla ottaa tilalle vettä, se alkaa automaattisesti kuivua, sanoo Kirsti Voho.

– Veikkaan, että kasvustojen kuivumisia huomataan toukokuussa paljonkin.

Kun lämpötila kohoaa, yöpakkaset loppuvat ja lämpimät tuulet pääsevät puhaltamaan, viherpeukalon kannattaisi avittaa tilannetta kastelemalla silloin tällöin muutamalla ämpärillisellä lämmintä vettä, joka tavoittaisi edes pintajuuriston.

Eniten kärsivät isot kasvit, joilla juuristot ovat syvemmällä, mutta murhe on yleinen, sanoo Voho:

Sen verran hötyä lunta on ollut, että sillä ei ole mitään merkitystä kasvustojen kosteuden ylläpidossa.

Puutarhatuotannon asiantuntija Kirsi Voho, ProAgria Oulu

– Sama ongelma on kaikilla kasveilla: marjapensailla, koristepensailla, perenna-alueilla, havukasveilla.

Lumen vaikutukseen ei Vohon mielestä kannata tuudittautua:

– Sen verran hötyä lunta on ollut, että sillä ei ole mitään merkitystä kasvustojen kosteuden ylläpidossa. Kasvit tarvitsevat lisäkosteutusta.

Suosittelemme sinulle