Hallitus on tehnyt toistaiseksi suurimmat leikkaukset pienentämällä kuntien valtionosuuksia ja veronkorotukset arvonlisäveroa korottamalla. Yrityksille hallitus on antanut tuntuvat verohelpotukset keventämällä voiton verottamista.
Yle Uutiset kysyi kahdelta ekonomistilta, mitkä ovat hallituksen ratkaisuista merkittävimmät. Molemmat poimivat listoilta yhteisöveron alennuksen ja kuntien valtionosuusleikkaukset.
STTK:n pääekonomistin Ralf Sundin mielestä luvut osoittavat, että hallitus on yritysmyönteinen.
– Hallitus on nyt valinnut tällaisen, että pyritään vähentämään verotusta erityisesti yritystoiminnassa ajatuksena parantaa toimintaedellytyksiä. Mitalin toisella puolella on tietysti se, että kun on tietty säästötarve, niin sen hoitaminen kaatuu palkansaajien puolelle, Sund toteaa.
Sund pitää yhteisöveron laskua yritysten paapomisena.
– Se on uskon asia. Pannaan kädet ristiin ja rukoillaan, että se toimii, hän sanoo.
Elinkeinoelämän keskusliiton Penna Urrila kehuu yhteisöveroratkaisuja.
– Se ennustaa voittojen kotiuttamista Suomeen, Urrila sanoo.
Molemmat ekonomistit pitävät kuntien valtionosuusleikkauksia jossain määrin hankalina. EK:n johtavan ekonomistin Penna Urrilan mielestä hallituksen johtoajatus näyttää olevan se, että hallitusohjelman säästökirjauksesta on pidetty tiukasti kiinni.
– Se linja on ollut juuri tämä puolet ja puolet. On pyritty löytämäään puolet veronkorotuksia ja puolet sitten menoleikkauksia. Leikkauspuolella on ollut vaikeampaa, jolloin on päädytty kuntien valtionosuuksien leikkauksiin, jotka tosiasiassa ovat realisoituneet veronkorotuksina tai kuntasektorin velkaantumisena, Urrila kertoo.
– Ei ole loppuun asti ajateltu, mitä se tarkoittaa – verotus on noussut kunnissa, ja lasku on koitunut palkansaajille, STTK:n Sund laskee.