Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Partanen käveli ennätysvauhtiaan Slovakiassa

Aku Partanen sijoittui kuudenneksi 50 kilometrin kävelyssä IAAF:n haastajakiertueen kilpailussa Slovakiassa.

Aku Partanen kuvassa
Aku Partanen. (Arkistokuva) Kuva: Tomi Hänninen
Yle Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

22-vuotias Aku Partanen sijoittui 50 kilometrin kävelyssä komeasti kuudenneksi IAAF:n haastajakiertueen (Race Walking Challenge) kuudennessa osakilpailussa Dudincessa, Slovakiassa. Partanen paransi ennätystään lähes neljä minuuttia.

Korkeatasoisen kilpailun voitti puolalainen Rafał Augustyn maailman tämän vuoden kärkiajalla 3.45.32. Kiinalainen Wang Zhendong tavoitti loppumatkasta Augustynia selvästi ja alitti hänkin tähänastisen maailman kärkituloksen ajallaan 3.47.18. Partasen aika 3.54.54 nousee maailmantilastossa 12. sijalle.

Suomalaisista ovat 2000-luvulla Partasen tulosta nopeammin kävelleet vain maailmanmestari Valentin Kononen, Jarkko Kinnunen ja Jani Lehtinen, 1990-luvulla Antero Lindman sekä ensimmäisenä suomalaisena Euroopan mestari Reima Salonen.

Partasen lisäksi Dudincessa kilpaili kaksi muutakin suomalaista. Timo Viljanen aloitti rohkeasti, uupui viimeisillä kilometreillä, mutta jaksoi 48 kilpailijasta maaliin 22:ntena ajalla 4.18.25. Matias Korpela käveli hänkin 20 kilometriä omaa ennätysvauhtiaan, mutta keskeytti.

Suosittelemme sinulle