Suomen olympiajoukkueen entisen ylilääkärin, UKK-instituutin johtajan Tommi Vasankarin mukaan urheilijoista syömishäiriöihin on sairastunut myös suomalaisia aikuisia arvokisakävijöitä.
- Olen itse lääkärin ominaisuudessa nähnyt näitä yksittäistapauksia myös kestävyysliikuntamuodoissa, esimerkiksi kestävyysjuoksussa, suunnistuksessa, pyöräilyssä ja maastohiihdossa.
Vasankari kertoo, että monissa näistäkin lajeista on Suomessa todettu syömishäiriöitä sekä mies- että naisurheilijoilla. He ovat itse puhuneet ongelmistaan tai heitä on jouduttu hoitamaan.
- Näiden joukossa on ollut meidän eturivinkin ykkösurheilijoita. Tällaisia tilanteita voi olla tänäkin päivänä, mutta lukumäärää on mahdoton sanoa, koska niistä ei pidetä kirjaa.
”Nämä ovat karmeita lukemia, jos neljällä kymmenestä on syömishäiriö”
Norjassa tehdyn tutkimuksen mukaan diagnosoituja syömishäiriöitä on naisten palloilulajeissa noin 10-20 prosentilla urheilijoista, mikä on lähellä normaalia väestöä. Kestävyys- ja hyppylajeissa se pyörii 20-30 prosentin yleisyydessä.
- Miehilläkin näitä on, mutta ne ovat paljon vähäisempiä lukemia, kertoo ravitsemusasiantuntija Patrik Borg Helsingin urheilulääkäriasemalta.
Esteettisissä lajeissa, kuten voimistelussa ja taitoluistelussa, yleisyys on ollut jopa 40 prosenttia.
- Nämä ovat karmeita lukemia, jos neljällä kymmenestä on syömishäiriö jossakin lajissa. Nämä ovat norjalaisia lukemia, mutta lähellä samaa luokkaa ne ovat varmasti Suomessakin, Borg jatkaa.
Urheilijat lopettaneet uriaan syömishäiriöiden vuoksi
Huippu-urheilijoiden syömishäiriöt ovat paljastuneet muun muassa näiden suorituskyvyn voimakkaan heikentymisen seurauksena. Vasankarin mukaan myös urheilijoiden läheiset ovat ohjanneet heitä hoitoon.
- Tiedän useita tapauksia, joissa syömishäiriö on ollut vähintään myötävaikuttavana tekijänä urheilijan uran loppumiseen Suomessa. Joskus se on ollut siihen jopa pääasiallisena tekijänä.
Maastohiihdon, suunnistuksen, pyöräilyn ja kestävyysjuoksun lisäksi suomalaisia urheilijoita on sairastunut syömishäiriöihin muun muassa voimistelussa, taitoluistelussa ja mäkihypyssä.
- Tämän hetken mäkihypyn tilannetta en osaa sanoa, kun en ole ollut vuoteen tekemisissä mäkihyppääjien kanssa. Takavuosina näitä haasteita on kuitenkin ollut meilläkin, Vasankari sanoo.
Hänen mukaansa syömishäiriöitä on jonkin verran enemmän suomalaisilla nais- kuin miesurheilijoilla.
Vain kymmenen prosenttia urheilijoiden syömishäiriöistä on kuitenkin anoreksiaa. 90 prosenttia syömishäiriöistä on bulimiaa ja epätyypillisiä syömishäiriöitä.