Ylivieskasta Iisalmen kautta Kontiomäkeen kulkevaa rataosuutta päästään korjaamaan aikaisintaan ensi vuonna. Radan parannussuunnitelma on valmistunut ja sitä esiteltiin tiistai-iltana yleisötilaisuudessa Iisalmessa.
Suunnitelma on esillä tällä viikolla myös Ylivieskassa ja Pyhäjärvellä. Iisalmessa paikalla oli muutamia kymmeniä ihmisiä.
Iisalmi–Ylivieska-rataosuus on tarkoitus sähköistää ja sinne rakennetaan noin kilometrin matkalta kohtausraiteita junille. Ylä-Savoon tulee viisi tavarajunien kohtauspaikkaa.Hankkeessa suunnitellaan kaikkiaan kahdeksan uutta liikennepaikkaa ja neljää nykyistä liikennepaikkaa tullaan parantamaan. Lisäksi Iisalmeen rakennetaan kolmioraide.
Korjaustöitä tehdään, koska tavarajunaliikenteen arvellaan kasvavan jopa puolella nykyisestä. Tällä hetkellä raiteella liikennöi 18 tavarajunaa. Jatkossa esimerkiksi Venäjältä länsirannikolle kuljetettava tavara ohjataan Oulun sijaan Iisalmen kautta. Liikenteen määrän kasvuun vaikuttaa paljon myös Talvivaaran kaivoksen tilanne, koska rata on ollut myös Talvivaaran käytössä.
Radan korjaustyöt maksavat noin 90 miljoonaa euroa. Korjaustyöt päästään aloittamaan aikaisintaan vuonna 2015, mutta kuitenkin tämän hallituskauden aikana. Työt kestävät noin kolme vuotta.
Alkuperäinen yleissuunnitelma valmistui vuonna 2012. Siihen on kuitenkin tullut muutoksia junapituuksien ja liikennepaikkojen määrän osalta.