Hyppää sisältöön

MLL: Lapset leikkausten kärjessä

Hallitus on jo aiemmin jäädyttänyt lapsilisien indeksikorotuksen sekä rajoittanut kotihoidontukea ja subjektiivista päivähoito-oikeutta. Lapsilisiä leikataan 6-8 prosenttia.

Lapsia päiväkodissa.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton asiantuntijalakimies Esa Iivonen arvioi, kuinka kehysriihen päätökset vaikuttavat lapsiperheiden talouteen.

Hallituksen kehysriihi on jatkumoa lapsiperheisiin kohdistuviin leikkauksiin, Mannerheimin Lastensuojeluliitosta (MLL) arvioidaan. Hallitus leikkaa lapsilisiä kehysriihessään kuudesta kahdeksaan prosenttia.

– Se oli suuri pettymys ja suru. Lapset ovat entistä enemmän politiikan marginaalissa, asiantuntijalakimies Esa Iivonen MLL:stä sanoi Ylen aamu-tv:ssä keskiviikkona.

"Lapsilla ei puolustajia politiikassa"

Lapsilisien leikkaukset eivät ole ainoa lapsiperheisiin kohdistunut säästötoimenpide, Esa Iivonen muistuttaa. Hallitus on jo aiemmin jäädyttänyt lapsilisien indeksikorotuksen sekä rajoittanut kotihoidontukea ja subjektiivista päivähoito-oikeutta.

– Joka kerta, kun tehdään säästö- ja leikkauslistoja, lapset ovat leikkausten kärjessä. Lapsilla ei ole vaikutusvaltaisia puolustajia politiikassa, Iivonen väitti.

Hän arvelee syyksi suomalaisten ikärakenteen muuttumisen. Sosiaali- ja terveyspolitiikan kysymyksissä keskitytään vanhuksiin.

– Lapsiperheiden toimeentuloa ei enää tueta samalla tavalla kuin ennen, eikä lapsista seuraaviin kustannuksiin osallistuta, Iivonen sanoi.

"Kokonaisuus hyvn negatiivinen"

MLL:n asiantuntijalakimies Esa Iivonen huomauttaa, että hallitus on tehnyt paljon muitakin ratkaisuja, jotka vaikuttavat lapsiperheiden toimeentulotukeen. Merkittävimpiä ovat asumiskustannusten, ruoan ja vaatteiden hinnan korotukset kiinteistö-, energia- ja arvonlisäverojen korotusten kautta.

– Kokonaisuus on lapsiperheiden toimeentulon kannalta hyvin negatiivinen. Se heikentää ostovoimaa. Hallituksen linjaukset ruokkivat lamaa ja lisäävät työttömyyttä. Linjaukset eivät luo kasvun edellytyksiä, Esa Iivonen väitti Ylen aamu-tv:ssä.

Perheen ensimmäisestä lapsesta saatu lapsilisä on 104,19 euroa kuukaudessa. Hallituksen kaavailema vähennys olisi kuudesta reiluun kahdeksaan euroon riippuen siitä, miten päätös tarkentuu. Hallitus leikkaa lapsilisistä yhteensä 110 miljoonaa euroa.

Suosittelemme sinulle