Sijoitusyhtiö CapManin Buyout X -rahasto ostaa 80 prosenttia saunavalmistaja Harviasta.
Muuramessa toimiva Harvia on maailman merkittävimpiä kiuasvalmistajia, ja sillä on vientiä 65 maahan. Yhtiö valmistaa vuodessa yli 100 000 kiuasta, ja sen kuluvalle vuodelle budjetoitu liikevaihto on noin 60 miljoonaa euroa. Liikevaihdosta 60 prosenttia tulee viennistä.
Harvian toimitusjohtaja Pertti Harvian mukaan tarkoituksena on toteuttaa yhtiössä sukupolvenvaihdos ja samaan aikaan kehittää yhtiötä ja investoida siihen.
– CapManin mukaantulo mahdollistaa tämän, ja CapManilla on pitkä kokemus suomalaisten perheyhtiöiden sukupolvenvaihdoksista, Harvia sanoo.
CapMan taas näkee Harvian hyvänä sijoituskohteena.
– Johtava markkina-asema, erinomaisesti hoidettu yhtiö ja vahva yrityskulttuuri. Päälle vielä arvostettu brändi ja uskolliset asiakkaat, sanoo CapMan Buyoutin partneri ja kohdeyritysvastaava Anders Björkell.
Harvian nykyiset omistajat säilyvät yhtiön merkittävinä vähemmistöosakkaina ja jatkavat nykyisissä tehtävissään.Kaupan toteutuminen vaatii kilpailuviranomaisten hyväksynnän ja sen odotetaan toteutuvan viimeistään toukokuussa 2014.
14:48 täydennetty.