Suomalaiset käyttävät Euroopan maista eniten rahaa uhkapeleihin, arvioi brittiläinen konsulttiyhtiö H2 Gambling Capital The Economist -lehdessä.
Koko maailmassa suomalaisten edelle menevät vain Australia ja Singapore.
Jokainen täysi-ikäinen suomalainen aikuinen käytti yhtiön arvion mukaan viime vuonna yli 600 dollaria eli reilut 400 euroa uhkapeleihin.
Eniten rahaa asukasta kohden uhkapeleihin käytetään Australiassa, yli 1 000 dollaria eli reilut 700 euroa vuodessa.
Yksi selitys rahapelien suosiolle on helppous. Toisin kuin monissa muissa maissa, pelaamaan ei tarvitse lähteä kasinolle. Rahapelejä on lähes jokaisessa lähikaupassa ja huoltoasemalla.
Lisäksi Suomessa on rakennettu tietoisesti pelimyönteistä kulttuuria, sanoo erikoissuunnittelija Antti Murto Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
– Se on koko kansan viihdettä ja pelit ovat julkisissa tiloissa. Tämä on aivan poikkeuksellista kansainvälisesti.
"Taantuma ei juuri näy"
Suomessa verkossa pelattujen rahapelien osuus on muihin maihin verrattuna suuri.
Kaksi kolmasosaa rahoista käytetään yhä perinteisiin uhkapeleihin, kuten peliautomaatteihin, lottoon, veikkaamiseen ja arpoihin.
Yhteensä suomalaiset pelasivat viime vuonna yli kahdella miljardilla eurolla.
Rahapelien pelaamisen tietokoneella tai kännykällä odotetaan kasvavan jatkossakin, kuten koko rahapelimarkkinan.
– Rahapeli on jännä bisnes, sillä se ei voi huonosti edes silloin, kun on taantumakausia. Merkittävä osa tuotoista tulee tietynlaisen addiktiivisen käyttäytymisen pohjalta ja vaikeina aikoina ihmisillä saattaa sellainen käyttäytyminen jopa vain lisääntyä, Murto sanoo.
Suurimmat uhkapelimarkkinat ovat Yhdysvalloissa. Siellä pelattiin viime vuonna yhteensä yli 119 miljardia dollaria eli lähes 90 miljardia euroa.
Yhdysvaltain osuus koko maailman uhkapelimarkkinoista on kuitenkin kaventunut, koska rahapelien pelaamista kännyköillä ja tietokoneilla on rajoitettu.
Markkinoiden kakkoseksi noussut Kiina kipuaa maailman suurimmaksi uhkapelimarkkinaksi vuoteen 2020 mennessä, arvioi H2 Gambling Capital.
Viime vuonna Kiinassa käytettiin yhteensä 55 miljardia euroa rahapeleihin.
"Valtion olisi vaikea luopua"
Suomessa uhkapeli on yksin valtion bisnestä. Veikkauksen ja Raha-automaattiyhdistyksen pelien tuotosta jaettiin viime vuonna yhteensä lähes 950 miljoonaa euroa yleishyödyllisiin kohteisiin.
Pelaaminen aiheuttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan ongelmia kolmelle prosentille suomalaisista. Antti Murron mukaan pelaamisesta aiheutuvia ongelmia on jo liikaa.
Valtiolle pelaamisen rajoittaminen voisi kuitenkin olla vaikeaa.
– Se on hyvä rahantekokoneisto. Se lähtisi suoraan hyvinvointipalveluja tai muita tieteen, taiteen, kulttuurin ja nuorisotyön palveluja tuottavien järjestöjen pussista. Se on vaikea yhtälö, Murto arvioi.