Yokohamassa julkistettava raportti on jatkoa viime syksyn IPCC-raportille, joka tarkasteli ilmastonmuutoksen tieteellistä pohjaa. Siinä todettiin, että ilmakehän lämpötila jatkaa nousuaan selvästi ylitse turvarajana pidetyn kahden asteen, mikäli pikaisiin toimiin ilmastonmuutoksen jarruttamiseksi ei ryhdytä. Ilmastotutkijat pistivät ilmastonmuutoksen entistä vahvemmin ihmisen toiminnan tiliin.
Nyt julkaisuvuorossa on raportti, joka tarkastelee ilmastonmuutoksen vaikutuksia eri puolilla maailmaa. Noin sata tutkijaa ja iso joukko hallitusten edustajia on usean päivän ajan viimeistellyt monisatasivuista raporttia, jonka mielenkiintoisin osa on 29-sivuinen, päätöksentekijöille tarkoitettu yhteenveto.
Sen luonnos vuoti julkisuuteen jo etukäteen. Uutistoimisto AFP kirjoitti, että raportti kertoo tulvien ja kuivuuskausien lisääntyvän "merkittävästi". Tämä puolestaan merkitsee mm. viljasatojen pienenemistä. IPCC:n tutkijat laskevat, että vehnän, riisin ja maissin sadot pienenevät noin kaksi prosenttia vuosikymmentä kohti. Samaan aikaan maapallon väestö kasvaa, ja ravinnontarve sen mukana.
Ilmastonmuutos synnyttää konflikteja
Ilmastonmuutos sinänsä ei synnytä väkivaltaa, mutta kiristyvä kilpailu luonnonvaroista kylläkin. IPCC:n raportti yhdistää ensimmäistä kertaa selkeästi ilmastonmuutokseen monet Afrikan konfliktit, jopa arabikevään tapahtumat.
Ruuan hinta nousee, kun ruuasta tulee pula, ja maanviljelijät joutuvat ahdinkoon.
– Ruuan hinta nousee, kun ruuasta tulee pula, ja maanviljelijät joutuvat ahdinkoon. Tämä lisää levottomuuksia ja yhteenottojen mahdollisuutta, sanoo Suomen IPCC-ryhmän puheenjohtaja, Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas.
AFP:n näkemän luonnoksen mukaan on laskettu, että ilmakehän lämpötilan nousu 2,5 celsiusasteella verrattuna esiteolliseen aikaan merkitsisi bruttokansantuotteen laskemista jopa parilla prosentilla. Tällä hetkellä ilmakehän lämpötila on noin 0,8 astetta korkeampi kuin sata vuotta sitten.
Luonnoksessa ennakoidaan myös "satojen miljoonien" ihmisten joutuvan jättämään tämän vuosisadan aikana alavilla merenranta-alueilla sijaitsevat kotikontunsa kohoavan merenpinnan ja rantojen eroosion seurauksena.
IPCC paikkaa mainettaan
Edellinen, vuonna 2007 julkaistu IPCC- raportti sisälsi muutamia virheitä, jotka söivät pahoin satoja ilmastotutkijoita yhdistävän paneelin mainetta. Esimerkiksi Himalajan jäätiköiden ennustettiin katoavan muutamassa vuosikymmenessä olemattomiin, mikä myöhemmin osoitettiin virheelliseksi väitteeksi.
Petteri Taalas sanoo, että tällä kertaa raportin luotettavuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota.
– Tietojen arviointiprosessi on nyt tehty aiempaa systemaattisemmin, millä toivomme välttävämme virheet.
Taalaksen mukaan tiedeyhteisö on erittäin yksimielinen ilmastonmuutoksen luonnontieteellisestä pohjasta ja etenemisestä.
– Mutta siinä vaiheessa kun aletaan arvioida, millä tavoin ihmiskunta reagoi elinympäristönsä muutoksiin, tulevat tiedemiesten erilaiset näkemykset esille.
Tästä esimerkkinä toimii vaikkapa raportin yhden keskeisen kirjoittajan, hollantilaisen professorin Richard Tolin vetäytyminen kirjoittajaryhmästä vain muutamaa päivää ennen raportin valmistumista. Lehtitetojen mukaan hän piti yhteenveto-osan muotoiluja "liian alarmistisina" eli pelkoa lietsovina. Professori Tol haluaa painottaa niitä myönteisiä vaikutuksia, joita ilmastonmuutoksella voi olla esimerkiksi maanviljelyyn.
Huhtikuussa julkistetaan seuraava IPCC:n osaraportti, joka keskittyy siihen, miten ilmastonmuutosta voisi torjua.