Suomalainen astronautti Vesa Heilala kastautui viikonloppuna maaliskuun hyiseen veteen yhdellä Suomen korkeimmalla vesiputouksella Puolangan Hepokönkäällä.
– Virgin Galactica on kohtuullisen iso organisaatio ja heillä on muun muassa avaruuteen erikoistunut lääkäri. Teimme esiselvityksen ja hän katsoi, että valkoihoinen, tämän ikäinen suomalainen mies. Menepä maaliskuussa Hepokönkäälle uimaan ja lähetäpä siitä kuvamateriaalia tai jotain muuta todistusaineistoa takaisin, niin matkavarausnumero pysyy voimassa, Heilala heittää.
– Aivan loistavaa. Vesi oli lämmintä ja aivan ihanaa, hän jatkaa.
Tapahtuman todisti Heilalan matkasta avaruuteen dokumenttia tekevä kuvausryhmä.
Vesa Heilala varasi vuonna 2010 noin 150 000 euron arvoisen matkan Virgin Galactican avaruuslennolle. Lennot alkavat tämän vuoden lopussa ja Heilalan mukaan hänen lentonsa on vuoden sisään ensimmäisestä lennosta.
– Kiitos pankille ymmärryksestä, että tämmöiseenkin tarvitsee vähän lainaa. Asiallisesti puku päällä ja kravatti suorassa kävimme lainan ehdot ja pantit läpi. Koska lento ei käynyt tässä pantiksi, panttina on oma asunto ja se riitti pankille, Heilala muistelee avaruusmatkan rahoituksen järjestymistä.
Pikkupojan unelma kiinnosti
Matkasta kohti avaruuslentoa tehdään dokumenttielokuvaa. Elokuvan tuottaa Aarne Kempas ja sen ohjaavat Tommi E. Virtanen ja AJ Annila.
– Onhan tämä tekijöillekin melkoinen matka kohti päämäärää. Asioita tapahtuu varmasti laidasta laitaan, mutta ennen kaikkea haluamme kuvata, millainen persoona ja tyyppi on lähdössä matkalle, kertoo Aarne Kempas.
Mikä Vesaa ajaa maapallolta noin kiihkeästi pois? Minulla alkaa olla haju tästä.
AJ Annila
Reissu Kainuuseen ja talviuinnille Hepokönkään vesiputoukselle ovat osa dokumenttia.
– Olemme erittäin tyytyväisiä viikonloppuun. Lauantain Hepokönkään putous oli ainutlaatuinen rypistys. Meillä oli myös hienoja hetkiä Suolijärvellä, missä kuvattiin "avaruusmönkijällä" ajoa, kertoo kuvaaja Mika Kettunen.
Dokumenttiryhmä on kuvannut kesällä Savossa Vesa Heilalan kotikonnuilla. Talvikohtauksia varten sopivaakuvausmaastoa piti etsiä Kainuusta, jonne filmiryhmällä oli myös muita linkityksiä.
Tuottaja Aarne Kempas pyysi dokumentin toiseksi ohjaajaksi muun muassa Sauna -elokuvan ohjanneen AJ Annilan. Dokumentin fiktiiviset osat ohjaava Annila kertoo vastanneensa, ettei tiedä dokumenteista yhtään mitään, mutta tarina pikkupojan unelmasta kiinnosti.
– Samaistuin tietyllä tavalla hulluun, mutta ajankohtaiseen unelmaan valloittaa avaruus ihan tavallisena suomalaisena pulliaisena. Minua kiinnostaa unelma, ja se pikkupoika, jolla unelma oli. Miltä se unelma on vaikuttanut siitä pikkupojasta ja miten se kontrautuu tähän realistiseen matkaan, minkä aikuinen tekee, Annila kuvailee.
Mikä ajaa pois maapallolta?
Astronautti Vesa Heilala vahvistaa, että ajatus avaruusmatkasta on syntynyt jo lapsena.
– Aina on ollut mielessä, että jos avaruuteen voi päästä, niin kyllähän mä sinne menen.
Aina on ollut mielessä, että jos avaruuteen voi päästä, niin kyllähän mä sinne menen.
Vesa Heilala
Ohjaaja AJ Annila puolestaan paljastaa, että heillä on hallussaan kaitafilmimateriaalia astronautti Vesa Heilalasta nuorena poikana, joka rakentaa raketteja ja jolla haave on ollut konkreettisesti jo läsnä.
– Haluamme mennä sieltä kautta nuoren Vesan haavemaailmaan avaamaan unelmaa ja mikä on pitänyt unelman elossa aikuisikään asti. Luulen, että meillä kaikilla on ollut nuorena poikana haaveita ja mielikuvia siitä, mitä se avaruuden valloittaminen on. Niitä me lähdemme avaamaan, kun puhumme tästä unelmasta.
Annilan mukaan fiktiiviset osat tulevat ajankohtaisiksi kuvausten loppuvaiheessa.
– Haluan, että fiktiiviset osat ovat todenmukaisia Vesan henkilölle. Kun puhumme unelmista luulen, että mitä pidemmälle prosessi etenee, sitä paremmin tunnemme Vesan ja sitä syvemmälle pääsemme unelmaan, mistä se on lähtenyt liikkeelle.
– Tärkeimpänä, mikä sen on pitänyt hengissä, niin että mies panttaa talonsa ja lähtee avaruuteen. Mikä Vesaa ajaa maapallolta noin kiihkeästi pois? Minulla alkaa olla haju tästä, mutta haluan kaivautua vielä syvemmälle, koska fiktiiviset osat dokumentissa ovat niitä hetkiä, joissa näitä asioita avataan enemmän.
Dokumenttielokuvan kuvakset keskittyvät matkaan kohti avaruuslentoa. Dokumenttiryhmä ei lähde Heilalan mukaan Amerikkaan avaruuslennon lähtöpaikkaan.