Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Fiva SRV:n aprillipilasta: Pörssiyhtiön antaman tiedon oltava luotettavaa – Miltton: Tiedotteen piti olla hauska

Finanssivalvonnasta ei kerrota, aikooko se tutkia rakennusyhtiö SRV:n aprilliviestinnän. SRV:n viestintää hoitava Miltton pahoitteli tiedotetta.

Havainnekuva Kalasataman tornitaloista
Kuva: SRV
Jessikka Aro
Avaa Yle-sovelluksessa

Finanssivalvonnan (Fivan) mukaan pörssiin listatun yhtiön tarjoamaan tietoon on lain mukaan voitava luottaa.

Helsingin pörssiin listautunut rakennusyhtiö SRV tiedotti tiistaiaamuna haluavansa Helsinkiin maailman korkeimman majakan. Yle Uutiset teki aiheesta artikkelin SRV:n varatoimitusjohtajan Timo Niemisen vahvistettua tiedon puhelimitse. Myös sanomalehti Helsingin Sanomat uutisoi asiasta.

Iltapäivällä SRV kertoi, että tieto oli aprillipilaa.

Fivan markkinavalvoja Anu Lassila-Lonka ei ota kantaa SRV:n harhaanjohtavaan tiedotukseen yksittäistapauksena. Yleisellä tasolla hän kertoo, että pörssiyhtiöiden tiedottamista säätelee arvopaperimarkkinalaki, jonka mukaan virheellistä tai markkinoita vääristävää tietoa ei saa antaa.

– Tiedon on oltava luotettavaa. Aina on vaarana, että markkinoilla ei ymmärretä tiedon olevan pilaa. Siksi listayhtiön on oltava tiedottamisessaan varovainen, Lassila-Lonka sanoo.

Lassila-Lonka ei kerro, aikooko Fiva ottaa SRV:n aprillipilatiedottamisen tutkittavakseen, sillä Finanssivalvonta ei kommentoi julkisesti listayhtiöihin liittyvistä tutkinnoistaan.

– Yleisellä tasolla tutkimme epäilyttävät tapaukset ja viemme niitä eteenpäin, jos on tarvetta, Lassila-Lonka sanoo.

Jos Finanssivalvonta löytää yhtiön tiedottamisesta huomautettavaa, se voi määrätä hallinnollisia sanktioita tai vakavimmissa tapauksissa tehdä tutkintapyynnön poliisille.

SRV:n tiedotusta hoitava viestintätoimisto Miltton pahoitteli "aprillitiedotettaan" sähköpostitse Yle Uutisille.

– Tiedotteen piti olla hauska ja saada ihmiset hyvälle tuulelle. – – Otamme opiksi niin, että jatkossa voitte poikkeuksetta luottaa saamaanne tietoon, Milttonin viestintäsuunnittelija Johanna Savolainen kirjoitti.

Suosittelemme