Monet digitaaliset viihdepalvelut tarjoavat runsaasti elokuvia, sarjoja ja lastenohjelmia. Elisa Viihde on tekemässä uutta aluevaltausta, sillä se on tilannut kotimaiselta tuotantoyhtiötä tv-sarjan.
Yhtiö haluaa panostaa nimenomaan kotimaiseen sisältöön.
– Olemme kuunnelleet asiakkaita eli katsojia ja kotimaisuus todella kiinnostaa, Elisa Viihteen liiketoimintajohtaja Kirsi Valtari kertoo.
Uuden sketsisarjan ohjaa Pirkka-Pekka Petelius, ja ensimmäinen ohjelma tulee nähtäville vajaan parin viikon kuluttua. Varsinaisia laajentumissuunnitelmia tv-tuotantojen puolelle yhtiöllä ei vielä ole.
– Katsomme, miten paljon tämä saa suosiota, ja sitten päätetään jatkosta, Valtari sanoo.
Perinteiset televisiokanavat ovat jo jonkin aikaa tuoneet ohjelmia pelkästään nettiin nähtäville. Uutta toimijaa kentällä ei nähdä kilpailijana.
– Meidän mielestämme se on vain hyvä asia, että toimijoita on useita. Eikä me nyt nähdä tätäkään toimijaa mitenkään haasteellisena, vaan hyvänä asiana, Ylen verkkopalveluiden julkaisupäällikkö Mary Gestrin toteaa.
Gestrin muistuttaa verkon suuresta merkityksestä eritoten nuorille.
– Nuorisolle verkko on se luonnollisin ja silloin ehkä kannattaa julkaista se joku asia verkossa ensin ja tv:ssä vasta sitten tai jopa pelkästään verkossa, Gestrin muistuttaa.