Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Lapset häkkiin – vapaaottelun suosio kasvaa juniorien parissa

Suomen vapaaotteluliitto aloitti virallisen junioritoiminnan tämän vuoden alussa. Tällä hetkellä lajia harrastaa yhteensä 300–400 junnua. Heistä kilpailutoiminnassa on mukana 40–80.

Nuoria harjoittelemassa vapaaottelua Hipkon eli Helsingin itsepuolustuskoulun Kontulan salilla.
Nuoria harjoittelemassa vapaaottelua Hipkon eli Helsingin itsepuolustuskoulun Kontulan salilla. Kuva: Yle
Mikko Leppänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Vapaaottelu kasvattaa suosiotaan lasten harrastuksena. Hurjamaineinen laji tunnetaan englanniksi nimellä MMA eli mixed martial arts.

Käytännössä vapaaottelu yhdistelee eri kamppailulajien tehokkaimpia tekniikoita kuten iskuja, potkuja, lukkoja ja kuristusotteita. Aikuisten ottelut käydään kahdeksankulmaisessa häkissä.

Oppia itsepuolustukseen

Hipkon eli Helsingin itsepuolustuskoulun Kontulan salilla joukko lapsia ja nuoria treenaa vapaaottelua kaksi kertaa viikossa.

Yksi heistä on 12-vuotias Jan-Henrik Murto. Hän alkoi harrastaa lajia, koska hän halusi oppia puolustamaan itseään.

Murton mielestä parasta vapaaottelussa on kamppailun tunne, eli se kun otetaan kontaktia ja saa vähän osumaa.

Seurakaveri Daniel Kadir puolestaan löysi vapaaottelun, kun hän katseli nyrkkeilyä netistä ja päätyi sitä kautta seuraamaan vapaaottelumatseja.

– Olen ollut jo kerran häkissä kilpailemassa. Mä voitin sen ottelun, 13-vuotias Kadir virnistää.

Kurssille pääsee jo varhain

Hipko järjesti ensimmäiset kurssit junioreille pari vuotta sitten. Alaikäraja harrastuksen aloittamiselle on yhdeksän vuotta.

Helsingin itsepuolustuskoulun kamppailuopettaja Kimmo Saarni kertoo, että heidän salillaan juniorien vapaaottelussa painotetaan eniten matossa tapahtuvaa kamppailua eli lukkopainia ja brasilialaista ju-jutsua.

– Mutta tietysti on paljon potkuja. Se menee lähinnä ehkä taekwondon suuntaan ja sitten lyönnit tulevat nyrkkeilystä, Saarni kuvailee.

Suomen vapaaotteluliitto aloitti virallisen junioritoiminnan tämän vuoden alussa. Liiton ensisijaisena tavoitteena on kasvattaa lajin harrastajamäärää.

Vapaaotteluliitto etsii lupaavia kykyjä

Liiton varapuheenjohtaja ja junioritoiminnasta vastaava imatralainen Mikko Suvanto arvioi, että tällä hetkellä lajia harrastaa yhteensä 300–400 junnua. Heistä kilpailuihin osallistuu 40–80.

Meillä Imatralla viime syksynä harrastuksen aloitti noin 50 yläasteikäistä. Aika nopeasti siitä mentiin sitten jo kisoihin

Mikko Suvanto

Suvannon mukaan junioritoiminnan käynnistämisen taustalla vaikuttaa myös halu houkutella lapsia ja nuoria lajin pariin jo varhaisessa vaiheessa, jotta heistä saataisiin kasvatettua huippuottelijoita.

Vapaaottelu on yksi maailman nopeiten kasvavista urheilulajeista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vapaaotteluorganisaatio UFC yrittää lobata vapaaottelua olympialajiksi.

– Niin paljon vapaaottelua tulee tänä päivänä telkkarista ja laji on kiinnostava, että ihan varmasti tulee harrastajamäärät kasvamaan lasten ja nuorten parissa, Suvanto ennustaa.

Hänen mukaansa tällä hetkellä Suomessa junioritoiminta on vilkkainta Imatralla ja Turussa.

– Meillä Imatralla viime syksynä harrastuksen aloitti noin 50 yläasteikäistä. Aika nopeasti siitä mentiin sitten jo kisoihin, Suvanto kertoo.

Suosittelemme