Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

MOT: Reiman vauvanpaidasta kaksi senttiä ompelijalle

Reiman vauva-trikoopaita maksaa Suomessa 12,95 euroa. Siitä bangladeshilainen ompelija saa noin kaksi senttiä. Laskelma perustuu Reiman ja bangladeshilaisen tehtaan johdon antamiin lukuihin.

Ompelijoita valmistamassa Reiman vaatteita bangladeshilaisessa vaatetehtaassa.
Ompelijoita valmistamassa Reiman vaatteita bangladeshilaisessa vaatetehtaassa. Kuva: Yle
Yle Uutiset
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomalainen vauvanvaatemerkki Reima teettää nykyään kaikki vaatteensa tekstiilialan oman tarkastusjärjestelmän mukaan riskimaissa. Ylen MOT:n kyselyn mukaan Reima valmistaa vaatteensa Kiinassa, Sri Lankassa, Turkissa, Indonesiassa, Vietnamissa ja Bangladeshissa.

MOT:n kyselyyn vastanneista suomalaisyrityksistä kaikkiaan seitsemän teettää vaatteita Bangladeshissa. MOT kävi Reiman bangladeshilaisella vaatetehtaalla. Sama tehdas teettää myös vaatteita esimerkiksi ruotsalaiselle vaateketjulle H&M:lle. Tahti on kova: kukin ompelija osallistuu noin 3 000 Reiman vauvanpaidan ompelemiseen päivässä.

Bangladeshissa vaatetehdasalan palkat ovat Burman jälkeen maailman alhaisimmat. Minimipalkkaa nostettiin joulukuussa 28–48 euroa. Silti se on selkeästi alhaisempi kuin jopa Kiinassa tai Vietnamissa. Reiman tehtaalla ompelijat saavat 60 euroa kuukaudessa, ylityökorvaukset mukaan laskien.

Suomen ammattiliitojen solidaarisuuskeskuksen (SASK:n) viestintäpäällikkö Jukka Pääkkösen mukaan ompelijoitten palkat kaksinkertaistuisivat, jos suomalainen vaateyritys maksaisi 50 senttiä enemmän jokaisesta tilaamastaan paidasta.

Bangladeshilaisen johtavan ammattiyhdistysliikkeen keulahahmon Kalpona Akterin mukaan Reiman pitäisi hävetä.

– Reima ei oikeasti piittaa bangladeshilaisista tehdastyöntekijöiden työoloista tai turvallisuudesta, Akter sanoo MOT:n ohjelmassa ”Verentahrimat muotivaatteet”.

Suomalaisista vaateyrityksistä vain Stockmann on allekirjoittanut palo- ja rakennusturvallisuussopimuksen Accordin, vaikka ainakin seitsemän suomalaista vaateyritystä valmistaa MOT:n kyselyn mukaan omia merkkejään Bangladeshissa.

Accord on uranuurtava sopimus, jossa mukana on yli 160 länsimaista vaateyritystä, ammattiyhdistysliike ja Bangladeshin viranomaiset. Accordin insinöörit tarkastavat 1 500 bangladeshilaisen tehtaan rakennus- ja paloturvallisuudet syyskuuhun mennessä. Tarvittavat korjaukset maksavat yritykset ja tehtaat yhdessä.

Reiman operatiivisen johtajan Juha Alitalon mukaan Reima on niin pieni toimija Bangladeshissa, eikä sen takia ole mukana Accord-sopimuksessa.

– Bangladesh on ollut meille sellainen kokeilu, Juha Alitalo sanoo.

– Jos me jatketaan siellä, me voidaan hyvin liittyä siihen.

Kalpona Akterin mielestä argumentti ontuu.

Ompelija esittelee vauvanpaitaa.
Bangladesh Center for Worker Solidarity -järjestön toiminnanjohtaja Kalpona Akter kehottaa kuluttajia painostamaan Reimaa ja muita suomalaisia vaateyrityksiä. Kuva: Yle

– Se on täyttä pötyä! Jos on pieni toimija Bangladeshissa, yritys maksaa Accordin-sopimuksen mukaan vähemmän kun isommat toimijat.

Akter kehottaa kuluttajia painostamaan Reimaa ja muita suomalaisia vaateyrityksiä.

– Naisompelija, joka on tehnyt tämän Reima-paidan voi koska tahansa kuolla tehtaaseen ja jättää omat lapsensa orvoiksi, hän sanoo pieni Reima-paita kädessään.

MOT: Veren tahrimat muotivaatteet
Maanantai 14.4.2014 klo 20, Yle TV1

Minna Knus-Galán

MOT

Suosittelemme sinulle